Tapahtui eräänä päivänä koiran vuonna - Speedbird 009 Heavy

British Airwaysin lento Speedbird (joka on kaikkien BA-lentojen radiokutsu) 009 Heavy (lentoonlähtömassa yli 135 tonnia: muiden lentokoneiden on pidettävä turbulenssin vuoksi pidempää etäisyyttä lentäessään perässä) on melko vaivalloinen tapa rahdata maallinen tomumaja kehitysmaasaarelta isolle kehitysmaasaarelle. Boeing 747-200 nousi Lontoosta ja lensi Bombayhyn, josta se lensi Madrasiin, josta se lensi Kuala Lumpuriin, josta se lensi Perthiin, josta se lensi Melbourneen, josta se lensi Aucklandiin. 

Heinäkuun 24:ntenä koiran vuonna 1982 lento oli Jaavan eteläpuolella Kuala Lumpurin ja Perthin välisellä osuudella reittiään. Kellon ollessa kahtakymmentä vaille yhdeksän illalla matkustamoon ilmestyi outoa savua. 1982 lennoilla tupakointi oli sallittua, joten matkustajat eivät kiinnittäneet siihen huomiota, mutta miehistö kiinnitti. Savu oli selvästi keuhkosyöpägeneraattoria paksumpaa. He alkavat tutkia konetta tulipalon varalta.

Ohjaamossa taivas alkaa hehkua. Lentäjät näkevät kirkkaimmat ionisoituneen ilman koronapurkaukset, pyhän Elmon tulet, eläissään. On kuin kone olisi jatkuvassa Tähtien sodan hypyssä valonnopeuteen.  Hehku ei rajoitu koneen nokkaan. Matkustajat näkevät ikkunoista siipien ympärillä poimuilevan hehkuvan laahuksen, joka jatkuu pitkänä huntuna pimeään yöhön. Näky on henkeäsalpaava ja täysin selittämätön.

Savu matkustamossa tihenee. Miehistö ei löydä koneesta mitään tulipaloon viittaavaa. Matkustajat näkevät savun valuvan ilmastointikanavista. Haju voimistuu. Siinä on selkeä rikkimäinen katku, sekä valokaarista tutun otsonin tuoksu. Lentäjät tuijottavat hämmentyneinä säätutkaa: siinä ei näy mitään. Tutkan senttimetriaallot paljastaisivat myrskypilvissä tiivistyvän veden heijastuessaan niistä takaisin, mutta heidän edessään ei laitteiden mukaan kertakaikkiaan ole mitään. Hohde vain yltyy. Lentäjät sytyttävät laskeutumisvalot, kiinnitä turvavyö -valot ja käynnistävät varmuuden vuoksi jäänpoistojärjestelmän. Ohivirtausmoottoreiden kompressorivaiheen ylipaineista vuotoilmaa ohjataan siipien etureunan pullistuviin jäänpoistokumeihin.

Perämies Roger Greaves vilkaisee oikealle takaviistoon, ja näkee ulomman moottorin hehkuvan kirkkaan valopallon keskellä. Hän hälyttää kapteeni Eric Moodyn, joka vilkaisee vasemmalle omalle puolelleen; näky on sama. Kabiinissa savu vain tihenee. Suurin osa matkustajista nukkuu, ja henkilökunta etsii hiljaisesti mutta kuumeisesti mahdollista tulipaloa sammuttimet mukanaan. Lentomekaanikko Barry Townley käy mittareitaan yhtä kuumeisesti läpi yhä uudelleen, mutta mikään ei viittaa tulipaloon.

Paitsi moottoreissa. Matkustamossa nähdään moottoreista syöksyvät pitkät, oranssit lieskat. Se on ehdottomasti kerosiinia. Hämmennys muuttuu peloksi. Nelosmoottorin kierrokset karkaavat. Turbiinin kiljaisu peittää kaikki muut äänet alleen, mutta vain ohikiitäväksi hetkeksi. Ääni kaikkoaa olemattomiin, kuten moottorin työntövoimakin. Moottori sammuu. Miehistö katkaisee kiireesti polttoaineensyötön ja laukaisee moottorin palosammuttimen.

Päästuertti Graham Skinner kulkee rauhoittamassa outoon ja kammottavaan näytelmään herääviä matkustajia. ”Älkää huoliko, se on vain kitkaa”, hän tokaisee, eikä aavista sanojensa tarkkuutta. Varsinainen kauhukabinetti on kuitenkin ohjaamossa. Kaikki kolme muuta moottoria tärisevät ja rytisevät hetken, ja sammuvat muutaman sekunnin sisällä. Kuuluu vain vaimenevien turbiinien hiljaista ulinaa, kunnes sekin katoaa. Boeing 747 on nyt liitokone. 

Lentäjät julistavat hätätilan. Jakartan lennonjohto kuulee aluksi väärin, ja ymmärtää, että moottori numero 4 on sammunut. Kaikkien moottoreiden sammuminen on niin tavatonta, ettei viestiä ymmäretä vielä toistettaessakaan. Garuda Indonesian lento kuulee keskustelun, ja vakuuttaa lennonjohdon siitä, että Speedbird 009 Heavy on täysin ilman konevoimaa. 

747:n liitosuhde on 15:1, eli se muuttaa yhden kilometrin korkeutta 15 kilometriksi vaakalentoa. Ohjaamossa lasketaan kuumeisesti, että 11 000 metrissä lentänyt kone pääsee korkeintaan 169 kilometrin päähän ja tähän on aikaa 23 minuuttia. Jakartan lentokenttä on ainoa mahdollisuus. Ihan omanlaistaan jännitystä tilanteeseen luovat Jaavan saaren etelärannikon vuoret, jotka ovat 3500 metriä korkeita. Speedbird 009 ei millään pääsisi niiden yli.

Matkustamossa on täysin hiljaista. Moottorit ovat vaimenneet. Ainoa vaimea merkki koneen liikkumisesta on tuulen hiljainen humina. Muutama matkustaja puhuttelee arasti Skinneriä. Viileällä pokerinaamalla tämä hymyilee vaisusti, ja kertoo kyseessä olevan pienen teknisen vian. ”Olen kokenut pahempaakin”, hän lisää. Lentoemännät kysyvät takarivin vanhoilta rouvilta, ovatko nämä kunnossa. He vastaavat voivansa mainiosti, mikä oli luonnollisesti emävale.

Ohjaamossa panokset kovenevat. Moottoreiden käynnistämiseen tarvitaan 250-270 solmun lentonopeus, jotta ilmavirta pyörittää turbiinia riittävästi ylipaineen luomiseen. Kapteenin lentonopeusmittari näyttää 270 solmua, mutta perämiehen 320. Kapteenin on tehtävä päätös. Hän alkaa laskea ja nostaa nokkaa vuorotellen, täten muuttaen ilmanopeutta ja toivoen, että jossain vaiheessa nopeus osuu kohdalleen. Vuoristoratakyyti vain lisää matkustamossa tiivistyvää kauhua.

Tässä vaiheessa painemittari hälyttää. Työntövoiman lisäksi moottorit tuottavat niihin kytketyillä generaattoreilla sähköä, ja niiden kompressorivaiheiden vuotoilmalla paineistetaan koko koneen runko. Kun moottorit eivät toimi, lentokone ei saa sen enempää työntövoimaa, sähköä kuin painettakaan. Sähköä on akustoissa välittömään tarpeeseen, mutta paineistus alkaa karata vääjäämättä. Aleneva paine saa matkustajat haukkomaan henkeään. Lentäjät tarttuvat paineistettuihin happinaamareihinsa, mutta perämies Greavesin naamari on rikki. Se hajoaa osiksi hänen tarttuessaan siihen.

Kippari on yhä pahenevassa tilanteessa. Jos hän yrittää ylläpitää korkeutta, kone pääsee kauemmas. Jos hän ei laskeudu alemmas, hapenpuute vaarantaa kaikki koneessaolijat ja hänen työkuormansa vain pahenee, kun perämies tulee menettämään tajuntansa. Matkustamon nappinaamarit laukeavat. Niistä on vain vähäistä apua, sillä kemiallisen happigeneraattorin tuottama happi ei ole paineistettua. Happimolekyylejä ei ole riittävän tiheässä siirtyäkseen keuhkorakkuloista veren hemoglobiiniin ihmisen tarpeisiin nähden. Kapteeni ohjaa koneen jyrkkään laskuun.

Päästuertti Skinner yrittää neuvoa matkustajia happinaamarin käytössä kuulutuksella, mutta järjestelmä ei toimi. Hän turvautuu luolamiestekniikkaan, kaivaa megafonin kaapista ja antaa ohjeensa sillä.

Rolls-Royce RB211:n uudelleenkäynnistysmenettely vie aikaa kolmisen minuuttia. Alkuperäisessäkään korkeudessa tilaisuuksia ei siis ollut kymmentäkään. Nyt tilaisuuksia on vielä vähemmän. Perämies Greaves ja lentomekaanikko Townley ovat lyhentäneet prosessia käyttämällä hieman luovuutta ja ennenkaikkea toimimalla keskenään ennustettavasti. Moottorit ovat yhä hiljaa. Jos ne eivät käynnisty, Speedbird 009 ei pääse Jaavan vuorten yli. Ainoa vaihtoehto on silloin mahalasku haita vilisevään pimeään mereen. Silloin heillä on ryssän mahdollisuudet Ukrainassa.

Kapteeni Moody tekee kuulutuksen. ”Hyvät naiset ja herrat. Täällä puhuu kapteeninne. Meillä on pieni ongelma. Kaikki neljä moottoria ovat sammuneet. Teemme kaikkemme niiden käynnistämiseksi. Toivottavasti tämä ei aiheuta teissä turhaa huolestumista”.

Tunnelma matkustamossa on pelokas mutta arvokkaan tyyni. Kaikki ovat hyväksyneet kohtalonsa. Matkustajat kirjoittavat jäähyväisviestejä paperilappusille ja käsipyyhkeisiin. He arvailevat lähinnä, että tulevatko he kuolemaan palamalla, tukehtumalla, myrkyttymällä, hukkumalla vai törmäämällä.

Silloin kuuluu kuin moukarin isku, turbiinin karjaisu ja hirvittävä jälkisytytys. Nelosmoottori syttyy käyntiin kaukana oikean siiven alla. Yhdellä moottorilla 747 ei kuitenkaan kykene ylläpitämään korkeutta, ja Speedbird 009 on jo liian matalalla välttääkseen vuoret.  Sitten kuuluu uusi jysähdys vasemmalta, ja kakkosmoottori herää henkiin. Muutamaa sekuntia myöhemmin moottorit 1 ja 3 syttyvät lähes samanaikaisesti. 747 on taas täysissä voimissaan.

Kapteeni Moody nostaa konetta vuorten yli. Nyt selittämättömät poimuajohehkut palaavat. Moottorit alkavat jälleen vetää perässään oranssia liekkiä. Kakkosmoottorin kompressori sakkaa. Kone alkaa täristä rajusti. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Miehistö aloittaa jälleen moottorin uudelleenkäynnistystyöt. 

Tässä vaiheessa Speedbird 009 on kuitenkin jo ylittänyt Jaavan vuoret. Jakartan lentokenttä häämöttää. Laskuun tullaan kolmella moottorilla. Lentäjät eivät kuitenkaan näe tuulilasinsa takaa mitään. On kuin se olisi paksun usvan peitossa. He käynnistävät lämmityspuhaltimen tuloksetta. Lentokentän valot tekevät lasista kuin maitoa. Heidän on tehtävä mittarilähestyminen.

ILS-järjestelmä osaa tuoda lentokoneen laskuun pitkälti automaattisesti. Järjestelmä kuitenkin hälyttää: laskunopeusmittari ei toimi. He joutuvat käyttämään radioetäisyysmittarien lukemia ja vertaamaan sitä koneen korkeusmittariin, luoden virtuaalisen kantti kertaa kantti- laskuliu’un.

Kuuluu pehmeä tömähdys. 747 tulee Jakaratan lentokentän asvalttiin lähes täydellisesti. Moottorireverssit toimivat, ja Speedbird 009 Heavy on laskeutunut. Kaikki hurraavat. Koneen samppanjavarastot jaetaan matkustajille välittömästi. Jännitysnäytelmä on päättynyt.

Konetta tutkittiin. Havaittiin, että koko tuulilasi oli käytännössä hiekkapuhallettu sumeaksi. Maali oli raavitty irti koneen nokasta ja karhennettu lähes koko koneesta. Moottoreiden polttokammiot olivat lasimaisen kiven peitossa.

Speedbird 009 oli lentänyt Galunggung-tulivuoren tuhkapilveen. Pimeässä yössä kukaan ei nähnyt mustaa tuhkaa, eikä kuiva tuhka heijasta tutkan radioaaltoja. Hienojakoinen kivituhka kulki moottoreiden läpi, missä se suli polttokammioiden kuumuudessa, muuttui sulan lasin kaltaiseksi tahnaksi, ja tarttui liekinpitimiin ja turbiiniin. Kun tämä prosessi oli käynnissä, turbiinin heikentyminen johti paineenlaskuun, ja lisäksi osa liekinpitimistä sumputtui muita aiemmin. Palaminen lakkasi näissä kohdissa, ja päästi kerosiinia turbiinivaiheen ohi, missä muista liekinpitimistä tullut kuuma pakokaasu sytytti sen. Tämä näkyi oranssina liekkinä moottorin takana. Lopulta turbiinien toiminta häiriintyi tukkeutumisesta niin paljon, että kompressori sakkasi ja moottori menetti paineensa. Ilman painetta ja sen tuomaa lämpötilaa polttoaine ei pala, joten moottori sammuu.

Sula tuhka tukki lopulta kaikki moottorit. Kun Speedbird 009 Heavy laskeutui alemmas, tuhkalla oli aikaa jäähtyä. Kova ja hauras kiviaines mureni ilmavirrassa pois, ja moottorit saattoivat lopulta syttyä. Sama tuhka myös hiekkapuhalsi tuulilasin, ja tukki nopeusmittarien pitot-putket. Tulivuoren kaasut ja kivipöly myös tunkeutuivat matkustamoon ilmanvaihdon kautta. 

Speedbird 009:n koko miehistön toiminta oli kerrassaan esimerkillistä. Kukaan ei menettänyt malttiaan, vaan kaikki tekivät työtään. Matkustamohenkilökunta piti pokkansa, tutki mahdollista palon lähdettä järjestelmällisesti ja rauhoitti matkustajia määrätietoisella käytöksellään. Matkustajat sekä osoittivat herraskaisen hillittyä brittiläistä käytöstä että psykologian peruskaavaa: paniikki tarttuu, jos joku lietsoo sitä, ja ei tartu, jos joku lietsoo malttia ja määrätietoista käytöstä. Ihminen on laumaeläin. 

Ohjaamomiehistö puolestaan joutui täysin odottamattoman tapahtumasarjan eteen, joka vain paheni pahenemistaan. He alkoivat työstää ongelmaa määrätietoisesti ja täysin ohjekirjan mukaisesti. He jakoivat tehtävänsä tehokkaasti ja viestivät keskenään. Kapteeni Moody ohjasi konetta ja teki päätökset, jotka osoittautuivat myöhemmin oikeiksi. Greaves ja Townley jatkoivat näennäisen turhaa moottoreiden käynnistysproseduuriaan väsymättä, ja lopulta heidän työnsä palkittiin. Katastrofista tuli sankaritarina.

He olivat kohtaloaan ovelampia.

Lähteet:
Mayday, National Geograpic Channel
BBC
Daily Mail
Kuvat: National Geographic, Discovery Channel