Tapahtui eräänä päivänä koiran vuonna

USS Tautog (SSN-639)

Ydinsukellusveneiden ja ohjusten kehityttyä ydinasepelote otti askeleen merten alle. Ohjussukellusveneiden uhkaa torjumaan kehitettiin sukellusveneentorjuntasukellusvene, eli hyökkäyssukellusvene. Strategisten aseiden rajoitussopimuskierrokset olivat vasta käynnissä, joten ohjusuhkaa pyrittiin rajoittamaan pelaamalla astetta kovemmilla panoksilla: ohjussukellusveneet tuli löytää ja niitä varjostaa koko ajan, torpedot laukaisuvalmiina. Tällä tavalla kyettiin Neuvostoliiton ydinsukellusvenepelote käytännössä eliminoimaan – olettaen siis, että alukset havaitaan ajoissa.

Sukellusveneistä ei luonnollisesti voida tähystää ulos eivätkä tutkat toimi veden alla, sillä mikroaaltoalueen säteily absorboituu veteen ja muuttuu lämmöksi, kuten mikroaaltouunin omistaja voi havaita. Siksi vedenalaiset käyttävät silminään korviaan, eli kaikuluotainta ja hydrofoneja.

Suurin ulkoinen melunlähde sukellusveneessä ovat sen potkurit, jotka toimivat kuten missä tahansa aluksessa. Ääni on mekaanisia aaltoja, ja aluksen liike on mekaanista líikettä, joten kohtalonyhteys on väistämätön. Tästä melunlähteestä johtuen mikään sukellusvene ei voi tähystää suoraan taakseen, sillä sen omat potkurit peittävät melullaan muiden ääniaaltojen liikkeen.

Tästä johtuen hyökkäyssukellusvene pyrkii aina kohteensa potkurivirtauksen puolelle, missä se on käytännössä näkymättämissä kohteeltaan. Vastaavasti kohdealus voi liikehdinnällään koukkailla oman potkurivirtauksensa ympäri katsoakseen, onko alusta seurattu. Äkkinäinen 180 asteen käännös ja syvyydenvaihto tunnetaan hulluna Iivanana. Toinen tunnettu temppu on tanssimainen manööverisarja angels and dangels, jossa poukkoillaan käytännössä joka suuntaan, eikä seuraava alus pysty liikehtimään riittävän nopeasti pysyäkseen potkurivirtauksessa. Ajamalla tarpeeksi lähellä seuraava hyökkäyssukellusvene kuitenkin liukuu väistävän kohteensa ohi, eikä sitä todennäköisesti havaita, sillä vihollisen käännyttyä hyökkääjä on jälleen kohteensa takapuolella.

Echo-luokan sukellusvene (Projekti 659)

USS Tautog oli Sturgeon-luokan 4300 tonnin hyökkäyssukellusvene, jonka tehtävä oli etsiä neuvostoliittolaisia ohjussukellusveneitä pohjoisella Tyynellämerellä. Se havaitsi Echo II-luokan ohjussukellusvene K-108:n (5000 tonnia) 20.heinäkuuta 1970, ja asettui seuraamaan sitä Kamtsatkan niemimaan nurkilla. Etäisyys alusten välillä oli joitain metrejä pidemmän aikaa. Tautogin hydrofonit olivat planaarihydrofoneja, eikä niillä siis kyetty mittaamaan kohteen syvyyttä, ainoastaan etäisyys. Jossain vaiheessa K-108 oli ajautunut Tautogin yläpuolelle. Etäisyys oli niin pieni, että oskilloskooppien näytöt, joille etäisyyttä mittaava hydrofonisignaali välitettiin, pimenivät. Etäisyys oli pienempi kuin laitteiden resoluutio. Ne näyttivät tyhjää, koska kahden sukellusveneen välissä ei enää ollut tyhjää. Amerikkalaiset eivät tienneet, oliko K-108 heidän ylä-vai alapuolellaan – kunnes K-108 aloitti rajun laskeutumisen, ja rysähti päin Tautogin tornia, vääntäen sen mutkalle ja jättäen toisen potkurinsa siihen. Vapaavuoron miehet lensivät punkistaan lattialle, samoin työkalut laatikoistaan ja messin hillopurkit kaapeistaan.

K-108 lähti pystysuoraan kohti pohjaa, ja Tautog kaarsi puolivaakakierteen yrittäen pysyä pystyssä. Tautogin manööveri onnistui, ja alus jä kuuntelemaan, mitä allapäin tapahtui. Kuului sukellustankkien tyhjennys, karanneen turbiinin ulvontaa ja jatkuva sarja pauketta. Tautogilla pääteltiin, että K-108:n painerunko oli pettämässä, ja alus uppoamassa – he siis kuuntelivat miehistön kuolemaa.

Tautog tarkkaili aluetta puoli päivää, havaitsematta kohtalotoveristaan mitään. Alus nousi periskooppisyvyyteen ja tähysti merestä merkkejä toisesta sukellusveneeestä, mutta yhtä turhaan. Kapteeni Buele Balderstonin ei auttanut muu, kuin nilkuttaa vaurioituneella aluksellaan Pearl Harboriin  ja raportoida, että hän oli törmännyt neuvostoliittolaiseen sukellusveneeseen. Koko juttu päätettiin salata. Törmäys Neuvostoliiton sukellusveneeseen olisi ollut sekä noloa, että vaarantanut koko sukellusveneentorjuntastrategian, puhumattakaan riskistä, että Neuvostoliitto ryhtyisi aggressiivisiin vastatoimiin. Ehkäpä neuvostoliittolaiset päättelisivät aluksensa uponneen omia aikojaan - onnettomuudet eivät olleet harvinaisia punalaivastossa. Tautog korjattiin kaikessa hiljaisuudessa.

Tautogin hydrofonitallenteita soitettiin seuraavien 20 vuoden ajan hydrofonimiehistöjen koulutuksessa. Nauhalla oli venäläisen sukellusvenemiehistön kuolema, mikä sai oppilaslauman toisensa jälkeen valumaan kylmää hikeä ja pohtimaan elämän katoavaisuutta.

Kunnes koitti joulupäivä vuohen vuonna 1991, ja Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Arkistot avautuivat pikkuhiljaa, ja kävi ilmi, että venäläiset olivat koko ajan tienneet, että asialla oli amerikkalainen sukellusvene. He tiesivät tämän siksi, että K-108:n kippari Boris Bogdasaryan oli kertonut sen heille. 

 

Hän oli viimeisenä mahdollisuutenaan yrittänyt saada veneensä syöksyn pysäytettyä kääntämällä koneistonsa peruutusvaihteelle. Yritys onnistui, sillä Echo-luokan sukellusveneissä on kaksi reaktoria, turbiinia ja potkuria, jotka toimivat toisistaan riippumatta. K-108 oli päässyt pintautumaan ja palaamaan Petropavlovskiin amerikkalaisten huomaamatta. 

Sekä Bogdasaryan että USS Tautogin kapteeni Buele Balderston joutuivat melkoiseen myllytykseen, mutta kumpikin jatkoi uraansa kapteenina. Ylennyshaaveet tosin voitiin jättää sikseen.

Bogdasaryan olisi halunnut käydä paukulla Balderstonin kanssa, mutta kohtalo päätti toisin. Balderston menehtyi rotan vuonna 1984 siinä uskossa, että hänen päällikkyytensä aikana ja johdosta sata miestä oli lähtenyt Tyynemeren luutarhaan.