Tornadon tarina alkaa pellepelottomien tunkiolta svengaavan 1920-luvun raunioilta. Westland Aircraft, kapteeni Geoffrey Hill sekä insinööri John William Dunne kehittivät pyrstötöntä nuolisiipirakennetta, jonka he uskoivat olevan perinteistä siipiratkaisua vakaampi. Koska pyrstöllä tai ehkä oikeammin korkeusvakaajan trimmillä säädetään lentokoneen nyökkäysakselin neutraaliasentoa, kehitystyössä tutkittiin vaihtoehtoisia tapoja trimmisäädön toteuttamiseen. Trimmiä taas on välttämätöntä säätää lennon aikana, sillä mm. painopisteen sijainti muuttuu polttoaineen kuluessa.
Koekoneessa Pterodactyl IV oli tähän omalaatuinen
ratkaisu: siiven nuolikulmaa voitiin säätää lennossa 4,75 ° sektorin sisällä pienin
askelin, mikä muutti nostovoimakeskiön sijaintia lentokoneen pituusakselia
pitkin ja näin sen sijaintia painopisteeseen nähden, mikä toimi pituustrimminä.
Westland-Hill Pterodactyl IV sai
rekisterinimeron K1947 ja nousi
siivilleen maaliskuussa vuohen vuonna 1931. Kääntyväsiipinen lentokone oli
todellisuutta.
Muuttuvageometristä
siipeä ei kuitenkaan pidetty käytännöllisenä tapana pituustrimmin säätämiseen,
ja Pterodactyl-koekoneiden sarjan oli
itarkoitus tutkia ensisijaisesti pyrstötöntä rakennetta, joten kokeilu
sivuutettiin.
 |
| Westland-Hill Pterodactyl. Kuva: Wikipedia |
Kunnes koitti suuri maailmanpalo. Ilmailu kehittyi ainakin kaksi sukupolvea kuudessa
vuodessa. Sotaan oltiin lähdetty osin vielä kaksitasoisin, puu- ja
kangasrakenteisin hävittäjin, joiden avoimesta ohjaamosta ohjaajat toisinaan
joutuivat vielä viestimään toisilleen käsimerkein. Sodasta tultiin täysmetallisilla
suihkukoneilla, joiden paineistetusta ohjaamosta ohjaajat tähystivät tutkalla.
Maanosat piirrettiin uusiksi verellä ja raudalla. Maailma ei ollut enää
entisensä.
Osana tätä
murrosta oli Saksassa tehty erittäin laaja suhkuhävittäjien kehitystyö, ja
edelleen tämän kehityksen osana oli Woldemar Voigtin suunnitelema Messerschmitt
P.1101. Sen siivet oli suunniteltu helposti irrotettaviksi, jottka koneessa
voitaisiin käyttää helposti erilaisia nuolikulmia (ainakin 35°, 40° ja 45° ). P.1101:n
tarkoitus oli tutkia erikulmaisten siipien toimintaa eikä siipikulmaa voitu
muuttaa lennossa tai edes niiden ollessa kiinnitettynä koneeseen lainkaan,
mutta ajatus siivestä, jonka nuolikulmaa voitiin muuttaa varsinaisesti lento-ominaisuuksien
eikä niinkään vain paino- ja nostovoimakeskiöiden keskinäisen trimmaamisen
vuoksi, oli syntynyt.
P.1101 ei koskaan
lentänyt, ja amerikkalaiset haalivat keskeneräisen prototyypin. Samaan aikaan
Britanniassa insinööri Barnes Wallis aloitti pitkän ja
uraaurtavan muuttuvageometrisen siiven tutkimus- ja kehitystyön. Wallisin
kehitystyö oli tärkeää, mutta amerikkalaiset rakensivat sillä välin P.1101:n
pohjalta koekoneen Bell X-5, jonka
nuolikulmaa voitiin muuttaa lennossa – tosin tämä tehtiin sangen
monimutkaisella tavalla. Koska siiven taivuttaminen taaksepäin muuttaa sekä
nostovoima- että massakeskipisteiden paikkaa (ja kulmien välinen ero oli hurja,
20°:stä 60°:een), tätä pyrittiin kompensoimaan liikuttamalla koko siipiasetelmaa (!)
kaikkiaan 69 cm eteenpäin. Monimutkainen koneisto tosin myös salli nuolikulman
melkeinpä portaattoman säädön, joten nuolikulman ominaisuuksia voitiin tutkia
todellisessa lennossa suhteellisen vapaasti.
 |
| Bell X-5 ja muuttuvageometrinen siipi. Huomaa, kuinka siipi liukuu myös tyvestään vaakasuunnassa eteenpäin. Kuva: Wikipedia |
Edelleen
yhtäaikaa Britanniassa Leslie Baynes tutki itsenäisesti asiaa, ja jätti
patenttihakemuksen kääntyväsiipisestä lentokoneesta 22. huhtikuuta härän vuonna
1949. Se ei herättänyt Royal Air Forcessa suurta mielenkiintoa, mutta Vickers-Armstrongsilla insinööri Barnesin asema oli vakaa ja tutkimustyö herätti siinä määrin
kiinnostusta, että sen pohjalta kehitettiin konseptit ja tuulitunnelimallit
Wild Goose sekä Swallow, joista jälkimmäinen oli yliäänikonsepti. Kukon vuonna
1957 puolustusministeri Duncan Sandysin puolustusselonteko ampui kuitenkin
käytännössä kaikki kehitysohjelmat alas, keskittyen lähinnä ohjuksiin.
Vuoden 1957
puolustusselonteko jätti kuitenkin aukon: BAC Canberran korvaajan. Canberra oli
jo 1950-luvun puolivälissä vanhentuva alisooninen keskiraskas pommittaja, jotka
jo lähitulevaisuuden yliäänihävittäjät tulisivat raatelemaan taivaalta. Projekti,
joka korvaisi sekä Canberran että koko strategisten V-pommittajien trion, sai
lopulta väittelyssä tilaa. Tästä kehitystyöstä syntyi BAC TSR-2
(Tactical, Strike, Recoinnanssance Mach 2). Projektin tehtävä oli tarjota jokasään toimintakykyä taktisiin
pommitustehtäviin erittäin modernilla teknologialla ja matalalennossa,
vihollisen ilmatorjunnalta pitkälti ulottumattomissa, joten rahoitus meni läpi.
Ohjukset eivät voineet 1950-luvun teknologialla korvata ilmatulenjohtajan kykyä
tunnistaa ja maalittaa kohteita lentävälle tykistölle, ja yliäänikykinen suuri
kone lupasi vielä lisää. Sen kykyjä voitaisiin käyttää
matalalentopenetraatioihin syvälle vihollisen ilmapuolustuksen sisälle ja
hävittää maalinsa ydinasein.
TSR-2:n kehitys
osoittautui kuitenkin vaivalloiseksi. 1950-luvun teknologialla oli hyvin
haastavaa toteuttaa heijastinnäytön ja maastonseuratantatutkan kaltaisia laitteita,
ja kustannukset kasvoivat. Yhdysvallat kehitti samana aikaan kääntyväsiipistä
rynnäkkökonetta, F-111:tä, ja Britanniassa heräsi suuri kiinnostus ostaa valmis
tuote suoraan Yhdysvalloista omana briteille räätälöitynä versionaan –
kustannukset olisivat matalammat, kun tuotekehitys jakautuisi suurelle
konemäärälle (pienimmillään TSR-2:n vahvuudeksi kaavailtiin vain 30
rynnäkkökonetta – USA:han lähetettiin sentään tarjouspyyntö 110 pommittajasta).
Työväenpuolueen hallitus käärmeen vuonna 1965 lopulta valitsi tämän
vaihtoehdon.
 |
| BAC TSR-2. Tyrmäävä rumuus on taito, joka brittien ilmailuinsinööreillä oli 1960-luvulla erinomaisesti hallussa. Kuva: Wikipedia |
Jokseenkin samaan
aikaan, lohikäärmeen vuonna 1964, myös Ranskassa oli tarve kehittää taktinen rynnäkköhävittäjä. Britanniassa
kiinnostuttiin ajatuksesta ja mahdollisuudesta jakaa kehityskustannukset.
Molemmissa maissa oli myös tarve kehittää edullinen jatkokoulutussuihkukone.
Jälkimmäisestä kehityskulusta kehittyi lopulta SEPECAT Jaguar, joka kasvoi
koulutuskoneesta täisimittaiseksi taktiseksi pommilavetiksi. Ensimmäinen ajatus
sen sijaan TSR-2:n kuihduttua kokoon muuttui AFVG:ksi (Anglo-French Variable
Geometry) missä F-111:n tapaan käytettäisiin muuttuvakulmaista siipeä ja joka
olisi tukialuskykyinen.
.jpg) |
| AFVG:n luonnos. Kuva: Wikipedia |
Molemmat näistä suunnitelmista kuivuivat kokoon. SEPECAT Jaguar kehitettiin menestyksellsiesti, mutta F-111K kaatui F-111-ohjelman kompurointiin omien kehitysvaikeuksiensa ja kustannustensa kanssa (kuten hieman aiemmin TSR-2:kin) ja AFVG taas kuivui pikkuhiljaa kokoon ranskalaisten menettäessä kiinnostuksensa. Dassaultin muuttuvageometrinen Mirage G ja Mirage III:n korvaaja Mirage F olivat Ranskan ilmavoimille paljon houkuttelevampia vaihtoehtoja.
 |
| Mirage G. Myös tämä projekti jäi lopulta prototyyppiasteelle. Kuva: Wikipedia |
Royal Air Force
taas tilasi mieluummin briteille syväräätälöityä F-4M Phantom II:ta, jonka
alkuperäisversio F-4K oli Royal Navylle kehitety erikoismalli, joka joutui
lähtemään lentoon 28-tonniselle yliäänihävittäjälle hyvin pieniltä aluksilta,
Audacious-luokan lentotukialuksilta. Tähän vaadittiin valtava määrä raakaa
tehoa, joten F-4:n 70 kN suoravirtaavat General Electric J79:t korvattiin 92 kN
Rolls Royce Spey –ohivirtausmoottoreilla. F-4 muutenkin monitoimihävittäjänä
kiinnosti RAF:ää, ja se oli jo valmiiksi sovitettu brittiäisille aseille ja
tekniikalle, joten ilmavoimat tilasi tukialustusvarustuksesta riisuttua
versiota F-4M kaikkiaan 116 konetta.
 |
| F-4M maa-alistajavarustuksessa. Kuva: Britmodeller.com |
AFVG ei
kuitenkaan kuollut elintilansa loppumiseen. 1960-luvun puolivälissä oli useissa
Euroopan NATO-maissa halua uudistaa vanhaa hävittäjäkalustoa, joka usein oli
vielä alisoonista, tai korvata monitoimitehtävään sopimaton torjuntahävittäjä
Lockheed F-104 Starfighter ilmasta-maahan-tehätävässä. Pahan akseli
Länsi-Saksa, Alankomaat, Belgia, Italia ja Kanada muodostivat apinan vuonna
1968 MRCA-projektin (Multi Role Combat Aircraft). Britannia liittyi joukkoon
samana vuonna, sillä F-4M:n tehtävänä oli oikeastaan hävittäjätorjunta (ja
sille kehitettiin myöhemmin erinomainen tutkaohjus Skyflash) ja Jaguar oli
vielä tässä vaiheessa oikeastaan lyhyen kantaman pommilavetti. MRCA:lta
odotettiin syvempää penetraatiokykyä sekä monitoimiominaisukksia: sillä olisi
tutka ja se voisi suorittaa myös hävittäjän tehtäviä. Tilauskanta saattaisi
olla yhteensä jopa 1500.
Belgia ja Kanada
jättäyivät projektista pian, mutta harpiton Saksa panosti niidenkin edestä ja
kaavaili ostavansa jopa 600 rynnäkköhävittäjää itse. Projektin ympärille
luotiin hankeyhtiö Panavia Aircraft GmbH, ja suuren tilausaikeensa mukaisesti Saksa
sai pääkonttorin Hallbergoosiin, Länsi-Saksan Baijeriin.
Alankomaat
vetäytyi projektista koiran vuonna 1970, sillä se nähtiin liian monimutkaiseksi
maan ilmavoimien tarpeisiin. Sen sijaan britit ja saksalaiset päättivät jatkaa,
jakaen osakkeet ja vastuut suhteissa 42,5 % kummallekin, Italian saadessa
jäljelle jäävän 15 %. Tertävään soveltuvaa moottorie ei ollut markkinoilla
valmiiksi, joten samassa yhteydessä hankemaat perustivat myös moottoriyhtiön
Turbo-Union Limited, jonka pääkonttori oli vastaavasti Britannian Derbyssä. Tämän
yhtiön osakkeet jakoivat Britannian Rolls-Royce (40%), Saksan MTU Aero (40%) ja
Italian Avio S.p.A (20%). Jokseenkin näihin aihoihin luotiin myös tuotenimi Tornado.
 |
| Tornado siivet levällään. Kuva: Wikipedia |
Komitea teki
edelleen kamelia suunnitellessaan hevosta. Saksa vaati yksipaikkaista lyhyen
kantaman rynnäkkökonetta Tornado 100, kun RAF vaati minitoimikykyisempää
kaksipaikkaista Tornado 200:aa. Haastavan matalalentotehtävän kuitenkin
katsottiin lopulta Saksassakin vaativan erillistä aseupseeria, ja vastaavasti
muut osapuolet suostuivat rajoittamaan alkuperäistä monitoimitehtävää tiukemmin
rynnäkkötoimintaan.
Kun tehtävä oli
selvä, saattoi kehitys edetä suhteellisen pienin häiriöin. Kehitys itsessään
oli mutkikkaampaa, ja prototyyppejä raknennettiin kaikkiaan yhdeksän, joista
ensimmäinen lensi 14. elokuuta tiikerin vuonna 1974 Saksan Manchingissa.
Tornado oli
nimensä veroinen. Muuttuvageometrinen siipi tarjosi mahdollisuuden muuttaa
lentotilaa nopeasti yliäänilennosta maata nuolevaan matalalentoon ilman
hidastusliikkeitä. Maastonseurantatutka oli 1970-luvulla todellisuutta, ja sen
avulla Tornado kykeni nuolemaan keski-Euroopan laaksoja ja vuorenrinteitä
pitkälti vihollisen tutkalta pimennossa. Mikäli se ylitti piiloon jääneen
vihollisen ilmatorjunnan, oli tällä yleensä hyvin vähän aikaa hakea maali ja
ampua tai lukita ohjus, sillä Tornado katosi seuraavan esteen taakse. Mittava,
kaikkiaan 9 tonnin (!) asekuorma saatiin kulkemaan mukana kolmen
runkoripustimen ohella neljässä siipiripustimessa, joiden toetuttaminen oli
kuin rakastelua lujuuslaskijan kanssa: se vaati tarkkuutta ja ylimääräistä
hydrauliikkaa, sillä siiven kääntyessä täytyi ripustimien kääntyä
vastasuuntaan, jotta asekuorma jatkaa osoittamista jokseenkin lentokoneen
etenemisakselin suuntaan eikä käänny poikittain ilmavirtaan.
Monipolviseen lentoprofiiliin, sekä pieneen tilaan vaadittiin kyvykäs ja pienikokoneinen mylly. Turbo-Union RB199. Rolls Roycen suunnitelutavan mukaan se on kolmipaisuntainen, eli moottorissa on korkea- ja matalapainevaiheiden välissä erillinen keskipainevaihe. Jokainen vaihe pyörii omalla akselillaan ja nopeudellaan toisista riippumatta, mikä antaa mahdollisuuden optimoida niiden siipiprofiilit ja –kulmat tehokkaammin, kuin kaksi- tai yksitoimisissa suihkumoottoreissa. Kaikkien turbiinien jokaisessa paisunnassa on vaiheita, jotka tapahtuvat kauempana sekä turbiinin että ahtimen optimialueelta, joten jakamlla ahtaminen ja paisunta osiin voidaan siipien toimintaa tehokkaammin optimoida jokaisen vaiheen pyöriessä toisista riippumatta. Vastaavasti painesuhdetta voidaan nostaa suuremmaksi pienemmässä moottorissa: RB199:n painesuhde oli 1970-luvun alussa kunnioitettava 23,5:1.
 |
| RB199. Kuva: Wikipedia |
Moottorin
sisäisen toiminnan optimoinnin lisäksi se optimoitiin myös ulkoisesti: Tornadon
ilmanottojen sisällä on autoamaattisesti säätyvät ilmanottolaipat, jotka
säätävät moottoriin tulevan ilman painetta mahdollisimman suureksi kussakin
lentotilassa: kaikkien lämpövoimakoneiden tavoin suihkumoottorit toimivat
paineen kautta, minkä vuoksi moottorin painesuhde eli paine-ero moottorin
edessä ja takana kuvaa sen tehokkuutta. Suihkumoottorin varsinainen tehtävä on
kuitenkin kiihdyttää läpivirtaavan ilmamassan nopeutta, sillä voima F = ma, ja
painesuhde on tässä tavallaan apuväline: moottorin painesuhde on mitattu maassa
seisovasta moottorista. Kun ilma lennossa liikkuu valmiiksi suurella nopeudella
osuessaan moottoriin, ja on jo ilmanoton puristuksessa valmiiksi paineistettua,
kasvaa moottorin ulkoinen painesuhde paljon suuremmaksi. Suuri paine-ero
tarkoittaa myös suurta lämpötilaeroa eli lämpövoimakoneen suurta luovutettua
energiaa eli tehoa. Tämä kasvattaa hyötysuhdetta, mutta suihkukoneet tekevät
tässä suuren huijauksen: ne käyttävät omaa liike-energiaansa tekemään moottorin
puristustyötä. Tavallaan juuri siksi (tosin enemmän moottorin tukehtumisriskin
vuoksi) juuri suihkukoneille ilmanoton hallinta onkin niin tärkeää.
.jpg) |
| Tornadon säätyvä ilmanottoramppi. Kuva: Wikipedia |
RB199 puski 44 kN
työntövoimaa kuivana, mutta jälkipoltolla 77 kN, sillä jälkipoltin saa happirikasta
ulkoilmaa ohivirtauskanavasta. Moottorin kuivapaino on 976 kiloa, vähintään
kolmanneksen vähemmän kuin samantehoisilla suoravirtausmoottoreilla. Lisäksi
sillä on aivan poikkeuksellinen piirre: Suihkujarru.
Tornado oli
suunniteltu hajautettuun lentotoimintaan maantietukikohdista, missä sitä auttoi
suuresti sen muuttuvageometrinen siipi, joka voitiin kääntää 25° minimikulmaan. Siivessä oli myös etureunasolakot sekä
takalaipat, jotka kaikki ulkona antoivat nostovoimaa lähestymisessä sekä
ilmajarruina toimivat spoilerit. Mutta suihkujarrulla lasekutumismatkaa voitiin
leikata aivan erityisesti: se on käytännössä laippa. joka lasketaan
suihkuputken taakse, ja kääntää suihkuvirtauksen suunnan jokseenkin eteenpäin,
lentokoneen kulkusuuntaa vastaan ja näin jarruttaen sitä riippumatta kiitoradan
pintakitkasta. laite on yleinen matkustajakoneissa, mutta harvinainen
hävittäjissä. Tiettävästi ainoastaan ruotsalainen Saab J 37 Viggen oli
varustettu suihkujarrulla. Tornadon kiitotievaatimukseksi saatiin mitattua
suihkujarrun avulla niinkin vähän kuin 370 metriä, tosin tämä lie mitattu
kevyellä koneella ilman ulkoista kuormaa. Taisteluvarustuksessa puhuttaneen
noin 500-700 metrin vähimmäisvaatimuksesta, mikä sekin on raskaalle
rynnäkkökoneelle erinomainen tulos.
 |
| Tornado ujeltaa siivet supussa. Huomaa nuolikulmasta huolimatta suoraan osoittavat ripustimet, ja sisemmän ripustimen sivulla törröttävä, todennäköisesti omasuojaohjus Sidewinderin laukaisukisko. Kuva: Wikipedia. |
Matalalentotehtävää varten Tornadon ohjausjärjestelmä oli myös tietokonepohjainen, tosin 1970-luvun teknologiarajoiteiden mukaisesti analoginen nelinkertaisesti varmistettu ohjausjärjestelmä CSAS (Command and Stability Augmentation System) kytkettynä digitaaliseen lentotietojärjestelmään AFDS (Autopilot & Flight Director System). Tornado siis oikeastaan oli fly-by wire, muttei nykyään tunnetulla tavalla: laitteisto oli analoginen eikä ohjauslaitteille välittynyt bittejä. Sen sijaan Tornadossa oli digitaalinen dataväylä, mitä pitkin eri tietokoneet välittivät tietoa toisilleen.
Sarjatuotantosopimus
solmittiin 29. heinäkuuta lohikäärmeen vuonna 1976, ja ensimmäinen sarjatuotatokone
luovutettiin RAF:lle 5. kesäkuuta vuohen vuonna 1979 ja toinen Luftwaffelle
seuraavana päivänä. Tuotantotahti oli vahva ja tasainen: 500:s Tornado valmistui 19. joulukuuta
jäniksen vuonna 1987 luovutettavaksi Bundesluftwaffelle.
Ilmavoimat
kummassakin maassa rakastivat uutta Tornadoaan. Se korvasi aikaisempia
konetyyppejä, jotka olivat 1980-luvun alussa jo jokseenkin kuolemanloukkuja
vihollisen ilmapuolustuksen edessä. Tornado kykeni etenämään syvälle Itäblokin
sisälle tutkan ja matalatorjunnankin katveissa, jokseenkin säässä kuin säässä
ja moottorit lujaa ulvoen. 1980-luvun alussa kovinkaan monella Varsovan liiton
hävittäjällä ei ollut kykyä maalittaa tutkaohjusta maataustaa vasten, eivätkä
niiden infrapunaohjuksetkaan voineet lukittua kuin moottorin kuuumaan
pakovirtaukseen, joten hävittäjien oli tultava matalalle ja ammuttava Tornadoja näiden takaa, jos ne edes ehdittiin havaita ajoissa.
 |
| Tornado tukistajavarustuksessa.Ripustimissa Paveway-pommeja, Brimstone-ohjus, häirintäsäiliö (ECM), lisäpolttoainesäiliöt sekä LITENING-maalinosoituslaite. Huomaa, kuinka ripustimien kulma siipeen nähden on erilainen kuin siipien ollessa supussa. Kuva: Wikipedia. |
Vastaavasti matalalla lentävät Tornadot kykenivät välttämään useimpien ilmatorjuntaohjusten
jopa maaliinhakuvaiheen, mutta tutkalla varustetuilla ilmatorjuntavaunuille ne
olivat edelleen näkyvä maali – sikäli, kun sellaisen sattuivat ohittamaan ja
miehistö olisi niin valmiudessa, että ehtisi lukita tutkansa ja ampua maaliaan
niiden muutamien sekuntien aikana, kun Tornado vyöryisi ampumasektorin läpi.
Tornadon
pulssi-Dopplertutka näytti sen tietokoneelle ja ohjaajalle maaston kurjassakin
säässä, ja sen aseupseeri kykeni maalittamaan ohjuksia ja pommeja samalla tutkalla
– sikäli kun ehti, sillä hän vastasi myös Tornadon suunnistamisesta rajussa ja poukkoilevassa
lennosta, mistä taas ohjaaja vastasi.
Briteillä oli
kuitenkin edelleen pakkomielle tehdä Tornadosta monitoimialusta, joten sen
sijaan, että konetyypistä oltaisiin alunperin tehty monitoimikykyinen. Royal
Air Force kehitytti Tornadosta torjuntahävittäjän, Tornado ADV:n (Air Defence
Variant), missä yhteydessä rynnäkkökoneesta tuli Tornado IDS (Interdiction
Strike): RAF:n intendentuuri Tornado ADV:lle oli Tornado F, kuten F eli fighter
on intendentuuritunnus kaikille hävittäjille. Vastaavasti rynnäkköversion
brittiläinen intendentuuri oli GR eli Gound-attack/Reconnaissance eli rynnäkkö
ja tiedustelu. Italiassa Tornadon intendetuuritunnus taas on A-200.
 |
| Tornado GR1 ja Tornado F2:n prototyyppi syyskuussa 1982. Kuva: Wikipedia |
Siinä missä monikansallinen Tornado oli sarja yritelmiä, missä hevoshakuinen komitea yleensä saa aikaan kamelin, oli Tornado IDS oikeastaan erinomainen tuote omassa sarjassaan. Brittien oma Tornado ADV puolestaan oli perusenglantilainen yritelmä säästää rahaa joka kohdassa ja kaataa lopulta onnettoman lopputuloksen päälle seteleitä ja näyttää moitteetonta hammasriviä iloisella virneellä. Sen tehtävä oli nimittäin valvoa Pohjanmeren laajaa ilmatilaa Neuvostoliiton pommikoneilta, mutta ensimmäisessä ADV-mallissa Tornado F.2 ei ollut mm. tutkaa lainkaan. Tutkakartioon valettiin betonia painolastiksi, joten ratkaisu sai lempinimen Blue Circle – mikä on brittiläisen betoniyrityksen nimi.
Ferranti-yhtiön AI.24 Foxhunter –tutka nimittäin viipyi kehityksessä pahanpäiväisesti, eikä valmista tullut ennen käärmeen vuotta 1989, vaikka ensimmäinen tutkalla varustettu Tornado F.3 lensikin jo härän vuonna 1985. Siihen asti Tornado F:t lensivät vailla tutkaa, varustettuna ainoastaan kahdella Sidewinderillä, eli ne olivat lähinnä ylisoonisia ja kalliita versoista BAe Hawkista, joka kykeni samaan aselastiin. Kaiken kukkuraksi Tornado ei kyennyt suurissa nopeuksissa ja korkeuksissa samanlaiseen liikehdintään kuin oikeat hävittäjät, kuten RAF:n F-4M: Tornadon lentoranko oli tehty rynnäköintiin matalalla, ei kaartotaisteluun korkealla.
Tornado F.3 toi
koneeseen viimein tutkan ja puoliaktiiviset Skyflash-tutkaohjukset – jotka
nekin alkoivat olla pian vanhenevaa teknologiaa F.3:n astuessa palvelukseen 1990-luvun
taitteessa, kun AIM-120 AMRAAM:n kaltaiset täysaktiiviohjukset valtasivat nopeasti
tutkaohjusten sotilaallisen lokeron. Tornado F oli siltarumpuhävittäjä.
Aivan vaille
kykyjä ei Tornado ADV toki jäänyt. Britit kehittivät mm. automaattisen
nuolikulman säätölaitteistön, mitä ei muissa Tornadoissa ollut – ohjaajan tuli
säätää nuolikulmaa itse erillisellä vivulla. Myös moottoriversio oli
tehokkaampi Mark 104 ja rakenteita muokattu mm. pidemmällä nokkakartiolla juuri
tutkan mahduttamiseksi. Merkittävin Tornado ADV:n kyky oli kuitenkin oikeastaan
pidempi toimintasäde, noin 2400 km F4M:n 1600 km sijaan, mistä päästiin
nauttimaan vuosikymmen ensimmäisen prototyypin ensilennosta lukien.
Mutta juuri suuri
kantama tai oikeammin pitkä lentoaika operaatioauleella olikin se, mitä Royal
Air Force torjuntahävittäjältä kaipasi: Kauas Pohjanmeren yli ei Neuvostoliitolla
ollut kykyä lähettää kuin raskaita pommi- tai meritoimintakoneita, eivätkä
Neuvostoliiton vähäiset ilmatankkauskoneet voineet suoda niille kuin
vähäisen määrän saattohävittäjiä parhaassakaan tapauksessa. Tähän tehtävään Tornado ADV riitti, ja
ennenkaikkea se korvasi torjuntahävittäjänä viimein BAC Lightningin, joka oli
jo toivottoman vanhentunut ja kärsi vieläpä erityisen lyhyestä
toimintasäteestä.
 |
| Tornado aavikkomaalauksessa. Sihkujarrujen pyrstöön hitsaama kömy erottuu selvästi. Kuva: Wikipedia |
Sotaa Tornado sai
maistaa Operaatio Aavikkomyrskyssä Persianlahdella vuohen vuonna 1991, ja pääsi
näyttämään mihin moderni rynäkkökone kykenee. Royal Air Foce siirsi 49 Tornado
IDS:ää Saudi-Arabian lentokentille, ja saattohävittäjiksi 18 Tornado ADV:tä.
Tornadoilla ei ollut vielä laserosoittimia, joten RAF lennätti ikääntyneitä ja alisoonisia
Blackburn Buccaneereja Tornadojen rinnalla, sillä Buccaneereihin oli asennettu
Pave Spike –laserosoittimet, joilla ne pystyivät osoittamaan maaleja Tornadojen
ja niiden aseiden vastaanottimiin. Tornado GR1:t ja GR1A:t
(intendentuurialatunnus A tarkoittaa tiedusteluversiota, jossa tykit on
poistetty ja niiden tilalle asennettu sivullekeilaavat infrapunakamerat)
lensivät leijonanosan RAF:n kaikkiaan 6108 lentosuorituksesta, suorittaen yli
1500 tehtävää.
Liittouman
kyvykkäimpiin kuuluvina rynnäkkökoneina Tornadojen maalit olivat haastavimpia,
usein lujasti puolustettuja lentokenttiä. Tappiot olivatkin merkittäviä, irakilaisten
ilmatorjuntaohjukset raatelivat taivaalta neljä Tornadoa. Lisäksi sodassa
menetettiin kolme muuta: yksi törmäsi maahan rynnäkkötehtävällä, toisen
ohjausjärjestelmä vikaantui lennossa ja miehistö joutui hyppäämään, sekä
viimeinen 500 kg lentopommin viallisen sytyttimen lauettua välittömästi pommin
irrotessa.
Saattotehtäviin
osallistuivat myös Saudi-Arabian (Tornadon ainoa vientiasiakas) Tornado ADV:t,
ja pommituslentoihin Italian Tornadot, joista yksi mentettiin ilmatorjunnalle.
Tornadot
viihtyivät Irakin taivaalla kuin teekkari baaritiskillä. Ne jatkoivat
operointia pitkin 1990-lukua valvoen Irakin lentokieltoalueita, eikä toiminta
ollut silkkaa gonahtanutta maleksimista: tiikerin vuonna 1998 irakilainen
it-patteri ampui 6-8 ohjusta Tornado-partiota kohti. Ohjukset väistettiin ja
toinen partio, amerikkalainen F-16-pari, vastasi tulee ampumalla kaksi
tutkantorjuntaohjusta.
Mutta varsinainen
paluu apajille koitti vuohen vuonna 2003. Washingtonin möykkäävä kädellinen ja
hänen puudelinsa Tony Blair aloittivat Irakin öljysodan, joten Tornadoille tuli
jälleen vilkkaasti asiaa Lähi-Idän taivaille. Irakin asevoimat ja erityisesti
ilmapuolustus oltiin örnötetty pitkälti romuksi jo edellisellä kierroksella,
joten heikko ilmatorjunta ei aiheuttanut Tornadoille tappioita. Sen sijaan oma
ilmatorjunta aiheutti: amerikkalainen Patriot-ohjuspatteri ampui 23.
maaliskuuta Tornado ZG710:n alas sen omakonetunnistinlaitteen (Identify Friend
or Foe) vikaannuttua. Samoin kävi reilua viikkoa myöhemmin 2 huhtikuuta US
Navyn F/A-18C Hornetille.
USA ja UK
menettivät Irakin sodan aikana kaikkiaan 8 lentokonetta. Suurissa
ilmaoperaatioissa lentosuoritteiden määrä on suuri, joten lentotoimintaan
kuuluva pieni onnettomuusriski realisoituu lähes vääjäämättä. Silti on
silmiinpistävää, että onnettomuuksien ollessa yleisin tappioiden syy, oma
tulitus tuli toisena ja vihollisen toiminta vasta kolmantena (ainoana
vahvistettuna tapauksena irakilainen Roland-ilmatorjuntaohjus pudotti A-10A:n
8. huhtikuuta – myös muutama muu menetys saattaa olla Irakin ilmatorjunnan
aiheuttama, mutta tätä ei ole vahvistettu), mikä kertonee operointiympäristöstä
2000-luvun alun ilmasodissa omaa kieltään.
Irakin
sotanäyttämön lomassa Royal Air Forcen Tornadot sotivat myös Kosovossa jäniksen
vuonna 1999, missä myös Luftwaffen Tornadot ja Saksan sotilaskoneet ylipäätään
maistoivat sotaa ensi kertaa sitten suuren maailmanpalon. Luftwaffen
erityispanos oli Tornado ECR (Electronic Combat / Renonnaissance), elektroniseen sodankäyntiin
ja erityisesti tutkantorjuntaan erikoistunut versio. Sen tykit on poistettu,
mikä antoi tilaa ELS-järjestelmälle (Emitter Location System), joka havainnoi
ja kohdentaa kolmiomittauksella vihollisen tutkalähettimiä. ECR:n pääase on
moderni tutkantorjuntaohjus AGM-88 HARM, joka muistaa maalitetun tutkan
sijainnin vaikka sen lähetin sammutettaisiin kesken ohjuksen lennon, ja
omasuojaksi oli lisätty häirintälähettimet sokaisemaan vihollisen tutkia (nämä
omasuojalaitteet jälkiasennettiin myös IDS-versioon), Luftwaffen Tornadot
lensivät Kosovossa 446 tehtävää, joilla ne ampuivat 236 HARM-ohjusta.
 |
| Bundesmarinen Tornado on kääntänyt suihkujarrunsa päälle. Kuva: Wikipedia |
ECR-versiota
tilasi myös Italia rynnäkkömallin IDS ohella (joskin Italian ECR-koneet
jälkivarusteltiin IDS-malleista, eikä niissä täten ollut Luftwaffen
ECR-koneiden mukaisia voimakkaampoia Mk.105 –moottoreita). Mielenkiintoisena
yksityioskohtana Italian Aeronautica Militaire liisasi Royal Air Forcelta 24
Tornado ADV:tä torjuntahävittäjiksi porsaan vuonna 1995, sillä tehtävään
1960-luvulla hankittujen F-104S Starfightereiden lentotunnit ja ikä alkoivat
näkyä, mutta sen korvaajaksi tilattua Eurofighteriä taas ei näkynyt. Näin
Italiasta tuli ainoa operaattori, jolla oli käytössään kaikki kolme Tornadon
versiota. ADV:n tilalle taas Italia liisasi edelleen USA:sta 35 F-16:tta apinan
vuonna 2004, sillä Starfighterin korvaajaa Eurofighteriä ei näkynyt vieläkään.
Tornado ADV:n käytön jatkaminen taas olisi edellyttänyt brittiläistä CSP
(Capability Sustainment Programme) –päivitystä, jossa koneeseen integroitiin
viimein moderni tutkaohjus AMRAAM ja Sidewinderin brittipalveluksessa korvaava
ASRAAM –infrapunaohjus. Italia ei pitänyt kustannustehokkaana päivittää koenita
RAF:n puolesta, mikä saneli päätöksen liisata tilalle käytettyjä
amerikkalaiskoneita.
Irakin ja Kosovon
taivaiden jälkeen Tornado on nhänyt sotaa Afganistanissa, Libyassa, sekä
jälleen kerran Irakissa: vuohen vuonna 2015 Royal Air Forcen Tornadot
kurittivat ISIL:in asemia useaan otteeseen. Näissä 2010-luvun iskuissa Tornadojen
asekuorma on ollut jo pitkälti täsmäasepainotteinen, useimmiten laserohjattuja
Paveway-pommeja tai niin ikään laserohjattuja Brimstone-ohjuksia. Muutoksen
jyrkin kulmakerroin oli vuosituhannen vaihteessa: Kosovossa 1999 täsmäaseita
oli 25 % käytetystä asekuormasta, kun Irakin sodassa 2003 osuus oli noussut jo
85 %:iin. Tornado oli lopulta se murhakulli, millaiseksi se oli
tarkoitettu 1970-luvun alkupuolella: kovaa ja matalalla kimppuun syöksyvä
täsmäpommittaja, 2000-luvun Stuka.
Viimeinen, 990:s Tornado
valmistui tiikerin vuonna 1998, ja toimitettiin Saudi-Arabian ilmavoimille. Ikä
ja lentotunnit alkavat painaa rajussa rynnäkkölentämisessä örnötetttyä
täsmäpommittajaa. Royal Air Force eläköi viimeisen Tornadonsa porsaan vuonna
2019, eikä elinkaarta ole paljoa jäljellä muillakaan operaattoreilla. Kylmän
sodan kevytmetallimyrskyn laantuessa sen paikalle on astunut uusi puhuri,
Eurofighter Typhoon.
 |
| Tornado jättää jäähyväiset. Kuva: Pinterest |
Lähteet:
Trevithick, Joseph: The Royal Air Force
Has Said Goodbye to the Tornado After an Amazing 40-Year Career. The
War Zone, 15.
maaliskuuta 2019. Saatavissa: https://www.twz.com/26961/the-royal-air-force-has-said-goodbye-to-the-tornado-after-an-amazing-40-year-career
Osborn. Bob: Westland-Hill
Pterodactyl Series. Yeovil’s Virtual Museum. Saatavissa: https://www.yeovilhistory.info/westland-pterodactyl.htm
https://www.aviastar.org/air/england/west_pterodactyl4.php
https://www.luftarchiv.de/index.htm?/flugzeuge/messerschmitt/me1101.htm
Baynes, Leslie Everett. 1952. Improvements
in or relating to aircraft. British Patent GB664058A, patentti haettu 22. huhtikuuta 1949, myönnetty 2.
tammikuuta 2 1952. Viite: https://worldwide.espacenet.com/searchResults?submitted=true&locale=en_EP&DB=EPODOC&ST=advanced&TI=&AB=&PN=GB664058A&AP=&PR=&PD=&PA=&IN=&CPC=&IC=
https://www.trenchardmuseum.org.uk/RB199.pdf
https://msfs.dev-pset.com/assets/docs/Panavia%20Tornado%20%28v1.05%29%20POH.pdf
http://www.ukserials.com/losses-1991.htm
https://www.independent.co.uk/news/iraq-fires-missiles-at-raf-tornado-1194972.html?CMP=ILC-refresh
http://www.ukserials.com/losses-2003.htm
.jpg){kind=link}
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti