Kömyn valtakunta: McDonnell Douglas F-4 Phantom II – puolen vuosisadan rakkaustarina

Phantomin tarina on saatavissa myös kuunnelmana.

Phantomin tarina alkaa edeltäjiensä harteilta. McDonnell Aircraft alkoi kehitellä uutta hävittäjäkonseptia jo 1952, vaikkei uusia hävittäjäprojekteja ollutkaan vireillä. McDonnell päätteli laivaston tukialuskonearsenaalista, että taivaalla olisi uudenlaisen hävittäjätyypin, hyökkäyshävittäjän, mentävä aukko. Käytännössä kyse olisi ilmaherruushävittäjästä, jolla olisi suuri toimintasäde, jonka turvin se voisi ulottaa voimaprojektiota syvälle vihollisen alueelle.

Uutta konekonseptia alettiin työstää McDonnell F3H Demon –hävittäjän ympärille. Demon oli alisooninen ja suoritusarvoiltaan suhteellisen vaatimaton, mutta sillä oli jokasään toimintakyky. McDonnell alkoi laajentaa Demonia kaksimoottoriseksi, ja sai varsin villejä ideoita: Super Demoniin oli tulossa irrotettava nokka, jonka voisi vaihtaa tehtävätyypin mukaan yksi- tai kaksipaikkaiseksi erilaisine tutkineen ja kamerapaketteineen. Tämä oli liikaa jopa laivastolle, jolla oli jo A-4 Skyhawkit rynnäköintiin ja F-8 Crusaderit yliäänihävittäjäksi. Jotain kuitenkin puuttui: Neuvostoliiton pommikoneet meritorjuntaohjuksineen kehittyivät jatkuvasti, ja Crusader oli käytännössä päivähävittäjä. Laivasto kaipasi raskasta torjuntahävittäjää, jolla olisi jokasään toimintakyky ja hulvaton tutka. Sen piti myös lentää kovaa ja korkealla.

Phantom piirrettiin puhtaalta pöydältä ja hölmöilyt Super Demonin kanssa unohdettiin. Sen sijaan mallia haettiin McDonnell F-101 Voodoosta, jonka prototyyppi oli etäistä sukua Demonille.Moottorien ripustus alarunkoon on suoraan Voodoosta – näin saatiin tilaa polttoaineelle, jota Phantom tulisi hörppäämään kuin teekkari keskiolutta. Ilmanotot taas rakennettiin Demonin tapaan runkoon siiven etupuolelle. Tällöin ongelmaksi muodostui rungon aiheuttaman turbulentin rajakerroksen syöksyminen ilmanottoihin, minkä vuoksi niihin asennettiin erotinlevyt ja 12 500 reikää imemään rajakerrosta pois.

Phantomin tunnusomaisin piirre on sen erikoinen siipi. 45 asteen nuolikulma on jo itsessään melkoinen, mutta ylöspäin kallistetut siivenkärjet ovat täysin poikkeuksellisia. Syypää erikoiseen ratkaisuun on tuulitunnelikokeissa ja Phantom-projektin vaatimattomissa alkuresursseissa – alkuvaiheessa huippumodernia hävittäjää oli nimittäin piirtämässä tasan neljä insinööriä, jotka suljettiin kanaverkosta ja vanerista kyhättyyn karsinaan miettimään tekosiaan. Siipi suunniteltiin alunperin vaakasuoraksi, mutta tuulitunnelissa kone osoittautui epävakaaksi, mikä ratkaistiin nostamalla siipi 5 asteen positiiviseen V-kulmaan. Tähän mennessä tosin oltiin ehditty jo suunnitella valtava titaaninen keskilohko, johon siivet kiinnittyvät, eikä niitä voitu enää kallistaa suunnittelematta koko lohkoa uusiksi. Siksi McDonnellin insinöörit pitivät siiven pääosin vaakasuorana, mutta kallistivat sen ulointa kolmannesta 12 astetta ylöspäin, mikä vastasi 5 asteen V-kulmaa koko siiven mitalta. Samassa yhteydessä siipi sai tunnusomaiset ”koiranhampaat”, jotka purivat ilmavirtaan suurilla kohtauskulmilla.

Pyrstörakenne on yhtä omalaatuinen kuin siipikin. Korkeusvakaaja on kallistettu 23 asteen negatiiviseen V-kulmaan. Näin se välttyy joutumasta rungon varjoon suurilla kohtauskulmilla, ja pysyy poissa moottorivirtauksesta. Moottoreina taas ovat General Electric J79:t. Jälkipolttimella varustettu aksiaalikompressorinen suora suihkumoottori oli rakenteeltaan erikoinen: se oli yksipaisuntainen, eli siinä ei ollut erillisiä matala-ja korkeapainepuolia. Sen sijaan 17-vaiheisessa ahtimessa on säätyvät staattorilavat, joiden avulla saavutetaan kaksivaiheista ahtamista vastaava painesuhde, mutta rakenne on kevyempi. Ahdettu ilma ruokki kehäkannurakenteista polttokammiota, mistä kaasu edelleen eteni pyörittämään kolmivaiheista turbiinia. Kumpikin kerosiinikrematorio tuotti työntövoimaa kuivana 48 kN ja jälkipoltolla 69. Erityisesti keskitehoalueella J79 tuotti hyvin sankkaa kömyä, mistä tulikin Phantomin tavaramerkki.

Rakkauden hehkua. Pikanttina yksityiskohtana vasempaan siipeen on ripustettu yksöisripustin ja oikeaan kaksois-. Sparrow kulki yksitellen ja Sidewinder pareissa.

Varsinkin tukialuslähdöissä Phantom osoitti, mitä murhakulli tarkoittaa. Turbiinien kimakka ulina kiihtyi korviarepiväksi, ja jälkipolttimien syttyessä raa’an voiman pauhu sai lentokannen tärisemään. Neekerin sielua pimiämpi turbiinikömy sekoittui katapulttien paisuntahöyryyn, ja 28-tonnisten hävittäjien ampaistessa taivaalle suihkukilpien edessä syttyi raskaan metallin myrsky.

Raskaalla hävittäjällä oli raa’at muskelit, ja seuraavaksi se sai raa’at funtsaamot. Kone on täynnä 50-luvun huipputekniikkaa: Westinghousen lautasantennitutka, Raytheonin tulenjohtojärjestelmä, analoginen lentotietokone, tutkalukitusvaroittimet, ohjustenhäirintäjärjestelmä ja lentosuunnistusjärjestelmä. 30 000 elektroniikkakomponentin ja 22 johtokilometrin änkeäminen koneeseen takasi testaajille St. Lousin tehtaalla työpaikkaturvallisuutta maailman tappiin saakka. Virtapiikit saattoivat hyppiä komponentista ja johdosta toiseen. Järjestelmien monimutkaisuutta kuvannee se, että prototyyppejä vaivannut hallinnan menetys saatiin jäljitettyä kypärämikrofoniin: erään koelentäjän äänen taajuus tuotti sattumalta signaalin, joka oli resonanssissa autopilotin aktivointisignaalin kanssa. Tekniikkaa oli niin paljon, että Phantom suunniteltiin alusta alkaen kaksipaikkaiseksi. Yksi lentäjä ei olisi millään kyennyt hallitsemaan koneen järjestelmiä. Phantom lupasi paljon. Ensilento koitti joulukuussa 1958.

Laivasto rakasti uutta leluaan. Phantomilla oli valtava määrä raakaa voimaa. Sillä oli kaksi niitä moottoreita, mitkä tekivät Lockheed Starfighteristä liian rajun lennettäväksi. Phantom asetti kaikkiaan 16 uutta maailmanennätystä. 500 kilometrin suljetun radan keskinopeudeksi kellotettiin 1958,16 km/h, ja sadan kilometrin radalle 2237,37 km/h. Joulukuussa 1959 Phantom kiihdytti vaakalennossa 2,5 Machin (2660 km/h) nopeuteen 14 300 metrissä, nosti nokan 45 asteen kulmaan ja sammutti moottorinsa. Kone liiti 27 430 metriin, ja palatessaan 21 000 metriin käynnisti jälleen moottorinsa ja jatkoi lentoaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Phantom kykeni jopa rikkomaan Starfighterin nousunopeusennätyksen (266 sekuntia 25 000 metriin) ajalla 230,44 sekuntia. Phantom oli ansainnut kannuksensa. Palveluskäyttö alkoi USA:n laivastossa joulukuussa 1960.

F-4K:n nokkatelineen jatke nostaa koneen 9 asteen kohtauskulmaan jo katapultilla. Jälkipolttimet kertovat lentokannelle lämpimiä terveisiään.

Sitten tapahtui outoja. Yhdysvalloissa laivasto ja ilmavoimat ovat perinteisesti olleet rakkaita vihollisia keskenään tapellessaan kongressin määrärahoista. Kumpikaan ei voinut sallia sellaista arvovaltatappiota, että antaisi toisen sanella ehtoja itselleen. Siksi onkin poikkeuksellista, että USAF pyysi laivastolta lainaan 29 Phantomia. Pyyntöön suostuttiin, ja nautittuaan hetken raa’an hävittäjän tehosta ilmavoimat pudotti todellisen pommin: se pyysi McDonnellia kehittämään itselleen oman version Phantomista. Koskaan aiemmin tai tämän jälkeen laivasto ja ilmavoimat eivät ole käyttäneet samaa päähävittäjää ennen F-35:ttä (tosin mm. rynnäkkökoneiksi on usein mahtunut sama konetyyppi, kuten A-1 Skyraider tai A-7 Corsair II).

Ilmassa Phantom käyttäytyi siivosti. Se ei ollut äärettömän helppo lennettävä, mutta oli erittäin responsiivinen – se vastasi ohjainkomentoihin vikkelästi, ja lentäjä tunsi koneen käytöksestä, jos oli tekemässä jotain, mihin kone ei enää taipuisi. Ennenkaikkea moottorit vastasivat kaasuvipuun lähes viiveettömästi - seikka, joka pelasti useammankin kokemattoman tukialuslentäjän. Jos kone ei osunutkaan jarruvaijeriin ja lentäjä oli sääntöjen vastaisesti jättänyt moottorit tyhjäkäynnille, Phantomin sai parissa sekunnissa täydelle jälkipolttoteholle ja uuteen nousuun. Heikompi kone menisi mereen. Tukialusnousussa tosin Phantomin nokka oli hidas nousemaan, ja jos lentäjä ylikompensoi tätä vetämällä liiaksi sauvaa, nokka ampui rajusti ylös nopeuden kasvaessa ja kone saattoi sakata. Tällöin lentäjä pystyi vielä pelastamaan tilanteen Phantomin parhaalla ominaisuudella: raa’alla voimalla.

Sotaa Phantom sai maistaa Vietnamissa. Siellä Phantom todella näytti kyntensä: ei ollut sellaista tehtävää, mihin kone ei olisi taipunut. Suurikokoinen runko mahdollisti konetyypin ripeän kehittämisen ja soveltamisen. Super Demonin juuret vaihdettavine nokkineen palautuivat yllättävällä tavalla: periaatetta oli rajoitetusti sovellettu Phantomin suunnittelussa. Nokkalohkot oli suhteellisen helppo vaihtaa, ja niin Phantom näkikin runsaslukuisen sarjan päivityksiä (F-4J,N,S), erilaisia tiedustelumuunnoksia (RF-4C,E) ja erilaisia tutkatyyppejä (F-4C,D,E). Raskas Phantom myös kykeni kantamaan sekä suuren pommikuorman, että ilmataisteluohjuksia yhdellä kertaa – todellinen harvinaisuus 1960-luvulla. Raskaaksi torjuntahävittäjäksi suunniteltu kone kykenikin loistavasti hävittäjäpommittajan rooliin. Siitä oli tullut ensimmäinen monitoimimurhakulli.

Vietnamissa Phantom ei tosin päässyt näyttämään kaikkia kykyjään. Presidentti Lyndon B. Johnson oli syntynyt kultalusikka suussaan ja toinen perseessään. Hävittäjälentäjille annettiin määräys visuaalisesti tunnistaa kaikki kohteet, joka teki tutkahakuisista keskipitkän kantaman ohjuksista (AIM-7 Sparrow) käytännössä hyödyttömiä. Ihan vain tunnelman kohottamiseksi Phantom oli suunniteltu ilman tykkiä lentäväksi ohjuslavetiksi. Tilanteen pelasti jotenkuten lämpöhakuinen AIM-9 Sidewinder ja lopulta M61 Vulcan-tykillä varustettu F-4E. Raskas Phantom oli kuitenkin auttamatta alakynnessä antautuessaan kaartotaisteluun kevyempien ja ketterämpien MiGien kanssa. Silkan tehonsa turvin se tosin kykeni irtautumaan taistelukosketuksesta suhteellisen helposti. Tappiot olivat Vietnamissa raskaat. Laivasto menetti kaikkiaan 73 Phantomia, merijalkaväki 75 ja ilmavoimat 445 (joista tosin vain 33 ilmataistelussa). Ilmavoittoja laivaston Phantomit keräsivät 40, merijalkaväen 3 ja ilmavoimien 107.

Sensijaan juutalaiset eivät ampuneet itseään jalkaan, vaan näyttivät rättipäille, että kana pissii ilman esinahkaa. Phantom korvasi Mirage III:n iippojen päähävittäjänä 1969, ja piti ählyjä kauhun vallassa pitkin 70-lukua. Egyptin ja Syyrian ilmapuolustus meni uusiksi ja se oli pakko rakentaa pitkälti S-125 –ohjusten varaan. Israelin Phantomit pudottivat kaikkiaan 116 alibabaa ja Syyrian asevoimien esikunnan. Omia tappioita tuli yhteensä 37. Iipat modernisoivat Phantomeitaan vuosien varrella mielellään, kunnes ne korvattiin F-15I:llä 2004.

Toinen mielenkiintoinen Lähi-Idän operaattori on Iran, jolle toimitettiin 225 Phantomia ennen maan ryhtymistä ääliöradikaaliksi. Iran on onnistunut pitämään Phantominsa ja Tomcatinsa lentokunnossa hyvin epämääräisillä, mutta sangen fabulööseillä manöövereillä, ja varaosia on toimitettu sellaisista läntisen hapatuksen saastuttamista pesäkkeistä kuin Israel ja USA.

Mielenkiintoisimman version Phantomista sen sijaan tarjoili Britannia. Siellä konetta käyttivät niin laivasto (F-4K), kuin ilmavoimat (F-4M), ja merkittävin eroavaisuus on voimanlähteissä. Brittien mustanaamiot oli varustettu Rolls Royce Spey –ohivirtausmoottoreilla, jotka pukkasivat kuivana 54 kN ja jälkipoltolla huimat 92 kN. Ero selittyy pääosin ohivirtausmoottorin paremmalla hyötysuhteella, ja erityisesti jälkipolttoteho on ohivirtausmoottoreilla reippaasti suoraa suihkumoottoria suurempi, sillä jälkipoltin saa happirikasta ilmaa ohivirtauskanavasta. Ohivirtauksen vuoksi Spey on leveämpi kuin J79, mistä johtuen sekä moottorikehdot että ilmanotot ovat noin 20% suuremmat. Tästä johtuu myös suurempi ilmanvastus, mistä johtuen britti-Phantomit ovat jopa hieman hitaampia suuremmasta työntövoimastaan huolimatta.

F-4M. Rolls Royce Speyn suurempi koko näkyy selvästi. Monitoimimurhakulli kantaa aimo mällin tulivoimaa - 4 tutkahakuista Sparrow/Skyflash- ohjusta (erottaminen ulkoisesti on vaikeaa, sillä Skyflash on käytännössä Sparrowin versio) ja 7 * 1000 paunan pommia - yksi on ilmeisesti heitetty levälleen pitkin maisemaa.

Phantom osoitti monitoimihävittäjän kyvyt ja suunnan koko hävittäjäkehitykselle. Konetta janosivat kaikki, joilla siihen vain oli varaa, ja se myös näkyi: viimeinen mustanaamio rullasi ulos tehtaalta Japanissa vasta 1981. Se oli 5195:s valmistunut Phantom. Taivaan haamu lentää yhä: Phantom II on palveluskäytössä Japanissa, Etelä-Koreassa, Turkissa ja Iranissa 60 vuotta ensilentonsa jälkeen. Se on puolen vuosisadan rakkaustarina.