Se oli pilvinen iltapäivä, marraskuun 24. porsaan vuonna 1971. Oregonissa Portlandin lentokentällä Northwest Orientin Boeing 727 yllytti moottoreitaan. Matalasti ohivirtaavat Pratt & Whitney JT8D:t syöksivät kerosiinia polttokammioihinsa, ja turbiinien ulvonta kiihtyi raskaaksi metallimyrskyksi. Turbiinitrio ampui kolmisoudun matkaan kello 15:50, ja niin alkoi lento 305 Seattleen.
Lento oli hiljainen, matkustajia oli vain 36 ja miehistöä 6. Yksi
matkustajista oli ostanut lipun juuri ennen koneeseen nousuaan käteisellä
lentokentältä (mikä ei 70-luvulla ollut mitenkään harvinaista) nimellä Dan
Cooper. Siistiin pukuun ja kravattiin pukeutunut nelikymppinen Cooper ohjattiin
istuimelle 18C, missä hän tilasi soodaviskin. 727:n noustua Cooper ojensi
lappusen lentoemäntä Florence Schaffnerille. Schaffner luuli saavansa yksinäiseltä
liikemieheltä puhelinnumeron, joten hän työnsi lapun käsilaukkuunsa lukematta
sitä. Cooper kuiskasi tällöin hänelle ”Neiti, luulen että teidän kannattaisi
lukea viesti. Minulla on pommi.”
Schaffner luki viestin, jossa oli samat sanat. Cooper käski Schaffnerin istua viereensä, minkä hän tekikin, ja pyysi hiljaa saada nähdä pommin. Cooper vilautti laukkunsa sisältöä, missä oli kahdeksan punaista sylinteriä ja suuri paristo. Schaffner kirjoitti ylös Cooperin vaatimukset – 200 000 dollaria 20 dollarin seteleinä ja neljä laskuvarjoa – ja vei lapun ohjaamoon. Kapteeni William Scott ilmoitti Seattlen lennonjohtoon, että koneessa on pommilla aseistautunut kaappari. Lennonjohto hälytti Seattlen poliisin, joka hälytti liittovaltion poliisi FBI:n, joka hälytti Northwest Orientin johtaja Donald Nyropin. Nyrop määräsi lunnaat maksettavaksi ja yhtiön tekemään yhteistyötä kaapparin kanssa.
Schaffner luki viestin, jossa oli samat sanat. Cooper käski Schaffnerin istua viereensä, minkä hän tekikin, ja pyysi hiljaa saada nähdä pommin. Cooper vilautti laukkunsa sisältöä, missä oli kahdeksan punaista sylinteriä ja suuri paristo. Schaffner kirjoitti ylös Cooperin vaatimukset – 200 000 dollaria 20 dollarin seteleinä ja neljä laskuvarjoa – ja vei lapun ohjaamoon. Kapteeni William Scott ilmoitti Seattlen lennonjohtoon, että koneessa on pommilla aseistautunut kaappari. Lennonjohto hälytti Seattlen poliisin, joka hälytti liittovaltion poliisi FBI:n, joka hälytti Northwest Orientin johtaja Donald Nyropin. Nyrop määräsi lunnaat maksettavaksi ja yhtiön tekemään yhteistyötä kaapparin kanssa.
 |
| FBI:n piirros Dan Cooperista. Kuva : Crimemuseum.org |
Scott kuulutti matkustajille, että koneessa on tekninen vika, minkä vuoksi
laskeutuminen Seattleen myöhästyy. 727 alkoi kiertää jonotuskuviossa kentän
liepeillä. Poliisit keräsivät 200 000 dollaria Seattlen pankeista: 10 000
seteliä, joiden sarjanumeroiden tuli olla satunnaisia (tosin poliisit
tarkoituksella keräsivät seteleitä, joiden sarjanumero alkoi San Fransicon
setelipainon tunnuskirjaimella L). Laskuvarjojen hankkiminen oli vaikeampaa,
sillä Cooper hylkäsi ehdotetut ilmavoimien laskuvarjot Tacoman McChordin
lentotukikohdasta, vaan vaati käsikäyttöisillä laukaisunaruilla varustettuja
siviilivarjoja. Ne saatiin lopulta hankittua laskuvarjokoulusta, kun omistaja
haettiin kotoaan.
Cooper ei koskaan sanonut aikovansa hypätä koneesta, mutta laskuvarjojen vaatiminen teki siitä ilmeistä. Laskuvarjojen sabotointia harkittiin, mutta koska Cooper vaati neljä varjoa, oli mahdollista, että hän aikoi hypätä koneesta panttivangin kanssa, joten ajatus hylättiin. Kello 17:24 rahat ja varjot saapuivat Seattlen lentokentälle, minkä lennonjohto ilmoitti Northwest Orient 305:lle.
Cooper ei koskaan sanonut aikovansa hypätä koneesta, mutta laskuvarjojen vaatiminen teki siitä ilmeistä. Laskuvarjojen sabotointia harkittiin, mutta koska Cooper vaati neljä varjoa, oli mahdollista, että hän aikoi hypätä koneesta panttivangin kanssa, joten ajatus hylättiin. Kello 17:24 rahat ja varjot saapuivat Seattlen lentokentälle, minkä lennonjohto ilmoitti Northwest Orient 305:lle.
 |
| 727-100 laskussa. Kuva: Planespotters.net |
727 erkani odotuskuviosta ja siirtyi laskupolulle, nyt kaksi tuntia aikataulustaan jäljessä. Laskusiivekkeet avautuivat
ja laskutelineet vyöryivät lukitusasentoonsa. Siivekkeet lisäsivät siiven
nostovoimaa ja täten laskivat laskeutumisnopeutta, mutta lisäsivät
ilmanvastusta, minkä peittoamiseen vaadittiin moottoritehoa. Kirkuva ja kömyttävä 727 tömähti kiitoradalle.
Spoilerit nousivat siiven yläpinnalle hävittämään siiven nostovoimaa, jotta
pyörät purisivat asvalttiin, sekä toimimaan ilmajarruna. Suihkujarrut
kääntyivät moottorien 1 ja 3 pakovirtaukseen, joten moottoreille annettu
näkäräinen dinosaurusmehua myski kömyä koneen kulkusuuntaa vastaan. 727 oli
laskeutunut. Spoilerit ja suihkujarrut vedettiin sisään, ja Cooper määräsi
koneen rullaamaan hyvin valaistulle syrjäiselle platalle. Hän määräsi koneen
sisävalot pimennettäväksi, eikä konetta saanut lähestyä kuin yksi henkilö
tuomaan rahat ja laskuvarjot.
Northwest Orientin Seattlen-päällikkö Al Lee ajoi yhtiön autolla koneen luo. Cooper määräsi
takaportaat avattavaksi (727:ssä on Caravellen ja DC-9:n tapaan takarungossa hydraulisesti
avautuva luukku, jonka sisäpinta toimii portaina. Se ei välttämättä tarvitse
lentokentän kulkusiltaa tai tikasautoa) ja Lee toimitti rahat ja laskuvarjot
lentoemäntä Tina Mucklowille.
Cooper määräsi kaikki 36 matkustajaa ja Schaffnerin poistumaan koneesta. Sinne jäi nyt Cooperin lisäksi vain lentoemäntä Mucklow, kapteeni Scott, perämies Bob Rataczak ja lentomekaanikko H.E. Anderson. Cooper vaati Mucklowia näyttämään, miten pyrstöportaita käytettiin. Mucklow luki ohjeet ääneen ja sanoi, ettei usko portaita voivan avata lennossa. Cooper vastasi tämän olevan väärässä.
 |
| Boeing 727. Kuva: Aviation Explorer |
Cooper määräsi kaikki 36 matkustajaa ja Schaffnerin poistumaan koneesta. Sinne jäi nyt Cooperin lisäksi vain lentoemäntä Mucklow, kapteeni Scott, perämies Bob Rataczak ja lentomekaanikko H.E. Anderson. Cooper vaati Mucklowia näyttämään, miten pyrstöportaita käytettiin. Mucklow luki ohjeet ääneen ja sanoi, ettei usko portaita voivan avata lennossa. Cooper vastasi tämän olevan väärässä.
Cooper palasi ohjaamoon, ja määräsi kapteeni Scottia lentämään Mexico
Cityyn. Lentokorkeuden tuli olla 10 000 jalkaa ja nopeuden 150 solmua. Konetta
ei myöskään saanut paineistaa, siivekkeet pitää 15 asteessa ja laskuteline tuli
pitää ulkona. Scott vastasi, että näillä arvoilla 727 ei kykene edes täysi lasti säiliöissään lentämään kuin 1000 mailia. Cooper totesi,
että kone tekee tankkausvälilaskun Renossa. 727:ään alettiin syöttää kerosiinia säiliöautosta.
Polttoainetäydennyksen kestettyä 15 minuuttia Cooper tivasi tähän syytä. Hän tiesi, että 727-100 ottaa polttoainetta vastaan 400 gallonaa minuutissa. Säiliöauton kuljettaja vastasikin pian olevansa valmis. 727 yllytti moottoreitaan. Pratt & Whitney JT8D:t syöksivät kerosiinia polttokammioihinsa, ja turbiinien ulvonta kiihtyi raskaaksi metallimyrskyksi. Turbiinitrio ampui kolmisoudun matkaan kello 19:46, ja niin lennon 305 kaappaus jatkui.
Polttoainetäydennyksen kestettyä 15 minuuttia Cooper tivasi tähän syytä. Hän tiesi, että 727-100 ottaa polttoainetta vastaan 400 gallonaa minuutissa. Säiliöauton kuljettaja vastasikin pian olevansa valmis. 727 yllytti moottoreitaan. Pratt & Whitney JT8D:t syöksivät kerosiinia polttokammioihinsa, ja turbiinien ulvonta kiihtyi raskaaksi metallimyrskyksi. Turbiinitrio ampui kolmisoudun matkaan kello 19:46, ja niin lennon 305 kaappaus jatkui.
Tacoman McChordin lentotukikohdassa kuului turbiinien kimakkaa ulinaa, joka
kiihtyi raskaaksi myrskyksi. Pratt & Whitney J75:t syöksivät kerosiinia polttokammioihinsa. Murhakullien kirkkaat
jälkipolttolieskat valaisivat kiitoradan synkän asvaltin, ja niin deltasiipiset
Convair F-106:t ampaisivat taivaalle. Ilta oli jo pimeä, mutta väkevien
torjuntahävittäjien tutkat ahmaisivat 727:n helposti sähkömagneettisiin
kouriinsa. Ja niin alkoi Seattlen kaapparin takaa-ajo.
 |
| F-106:t ampaisevat taivaalle. |
727:n noustua Cooper määräsi Mucklowin ohjaamoon ja pysymään siellä. Kello
20 ohjaamossa syttyi oven varoitusvalo, ja ilmanpaine hypähti. Scott kysyi
kuulutuksella, voisivatko he auttaa Cooperia. Cooper vastasi vihaisesti ”ette!”.
Ne olivat viimeiset Cooperin suusta kuullut sanat. Kello 20:13 727:n perä
hypähti ja painopiste siirtyi. Scott merkitsi karkeasti koneen paikan tuolla
hetkellä karttaan: 25 mailia pohjoiseen Portlandista, Lewisjoen tienoolla. He
olivat jokseenkin varmoja, että Cooper oli hypännyt, mutta pysyivät
kuuliaisesti ohjaamossa. Kello 22:15 Boeing 727 siirtyi laskupolulle takaportaat yhä
ulkona. Laskusiivekkeet avautuivat ja laskutelineet vyöryivät lukitusasentoonsa.
Kirkuva ja kömyttävä 727 tömähti kiitoradalle. Spoilerit nousivat siiven
yläpinnalle. Suihkujarrut kääntyivät moottorien 1 ja 3 pakovirtaukseen. 727 oli
laskeutunut.
Scott kuulutti Cooperia, mutta tämä ei vastannut, joten Scott avasi ohjaamon oven. Cooperista ei näkynyt jälkeäkään, paitsi toinen laskuvarjo. Saman havaitsivat koneeseen ryntäävät poliisit. Hävittäjistä ei onnistuttu havaitsemaan Cooperin hyppäämistä. Itse asiassa hitaasti köröttelevän 727:n seuraaminen munavoinliukkaalla yliäänitorjuntahävittäjällä oli kuin kääntäisi ristikantaruuvia saniaisella. Hävittäjät eivät millään olleet kyenneet roikkumaan ilmassa niin hitaalla nopeudella. Tehtävään hälytettiin hitaampia ilmakansalliskaartin Lockheed T-33-harjoituskoneita, mutta ne eivät ehtineet saavuttaa 727:ää. Ja niin oli päättynyt Seattlen kaapparin takaa-ajo. Jännitysnäytelmä oli nyt suuri enigma.
Scott kuulutti Cooperia, mutta tämä ei vastannut, joten Scott avasi ohjaamon oven. Cooperista ei näkynyt jälkeäkään, paitsi toinen laskuvarjo. Saman havaitsivat koneeseen ryntäävät poliisit. Hävittäjistä ei onnistuttu havaitsemaan Cooperin hyppäämistä. Itse asiassa hitaasti köröttelevän 727:n seuraaminen munavoinliukkaalla yliäänitorjuntahävittäjällä oli kuin kääntäisi ristikantaruuvia saniaisella. Hävittäjät eivät millään olleet kyenneet roikkumaan ilmassa niin hitaalla nopeudella. Tehtävään hälytettiin hitaampia ilmakansalliskaartin Lockheed T-33-harjoituskoneita, mutta ne eivät ehtineet saavuttaa 727:ää. Ja niin oli päättynyt Seattlen kaapparin takaa-ajo. Jännitysnäytelmä oli nyt suuri enigma.
Poliisi järjesti etsinnän oletetulla hyppyalueella, mutta vailla
 |
| FBi:n etsintäkuulutus. |
Poliisi myös luonnollisesti kuulusteli todistajia. Kaikkien kertoma (erityisesti
hänen kanssaan eniten puhuneiden lentoemäntien Schaffner ja Mucklow kertoma,
joita kuulusteltiin samana yönä eri kaupungeissa) on jokseenkin samaa: Cooper oli
tummahko nelikymppinen, noin 180 cm pitkä ja 80-kiloinen eli jokseenkin
normaalivartaloinen tai jopa hoikahko mies, jolla oli ruskeat silmät.
Cooper käyttäytyi koko ajan rauhallisesti ja sivistyneesti sekä puhui
ystävällisesti, vailla havaittavaa aksenttia. Hän myös aivan ilmeisesti tunsi
Boeing 727-100:n etukäteen: hän tiesi koneessa olevan takaportaat ja ymmärsi
niiden toiminnan, ja että niiden toimintaa ei voitu ohittaa ohjaamosta. Hän
tiesi millä nopeudella koneen voi tankata, ja millä nopeudella ja korkeudella
sitä voi turvallisesti lentää (jotka olivat matkustajakoneelle sangen alhaisia).
Cooper myös kommentoi lentoemännille koneen lähestyessä Seattlea, että
McChordin tukikohtaan on noin 20 minuutin automatka lentokentältä, mikä pitää
paikkansa. 2011 Cooperin solmioneulasta löytyi jälkiä puhtaasta titaanista, mikä
oli 1970-luvulla harvinaista. Cooper oli siis liikkunut laitoksessa, missä
puhdasta titaania käsiteltiin, ja pitänyt siellä kravattia. Tämä tukee hänen
sivistyneen oloista käytöstään ja ilmeisen hyvää suunnitteluaan: Cooper oli
lähes varmasti korkeasti koulutettu.
Dan Cooper on belgialainen sarjakuvahahmo, kanadalainen koelentäjä. Nimi
voi olla sattumaa, mutta on hyvin mahdollista, että Cooper käytti tätä aliasta
tarkoituksella. Sarjakuvaa ei käännetty englanniksi, mutta ranskankielistä
painosta myytiin Kanadassa. Cooper myös vaati 200 000 dollariaan ”siirrettävässä
amerikkalaisessa valuutassa”, mitä amerikkalainen tuskin sanoisi – tosin Cooper
olisi voinu sanoa niin vain hämätäkseen. Ilmaisu on nykypäivänä tuttu
toimintaelokuvista, mutta 1971 ei ollut. Koska Cooper ei käyttänyt mitään tunnistettavaa - tai siis yhdysvaltalaisten tunnistamaa - aksenttia, on mahdollista, että hän oli ainakin alkuperältään kanadalainen.
 |
| Dan Cooper |
Hyppy suihkukoneesta tuntemattomaan pimeyteen on hengenvaarallinen temppu
kokeneellekin laskuvarjosotilaalle. Cooper ei havainnut, että hänelle annetun laskuvarjon varavarjo ei ollut
toimintakuntoinen, vaan poliisin kiireessä keräämä harjoituskappale – muuten hän
olisi käyttänyt toista, koneesta löydettyä varjoa. Kokenut hyppääjä
olisi tarkastanut asian. Lisäksi hän oli todennäköisesti sitonut painavan
rahasäkin mukaansa. Cooperilla oli kevyt vaatetus, ei kypärää, pikkukengät eikä
hän voinut tietää mitä hänen allaan hyppyhetkellä olisi.
Toisaalta, toisessa maailmasodassa tuhannet sotilaat hyppäsivät koneistaan samanlaisissa olosuhteissa. Heillä oli luonnollisesti parempi varustus, mutta selviämisprosentti oli yli 90%. Mikäli Cooper pääsi maahan asti, amerikkalaisten käsitys talvesta oli Portlandissa tuona päivänä klo 21 noin 7,2 °C. Scottin arvio koneen sijainnista hyppyhetkellä perustuu sokkosuunnistukseen, joten se on sangen epätarkka. Hänen arvionsa mukaan kone olisi ollut Lewisjoen lähellä, mistä pohjoiseen on vain Pigeon Springsin metsäinen vuoristo. Se olisi hyvin vaarallinen paikka laskeutua vanhahkolla laskuvarjolla pimeässä huonoin varustein, puhumattakaan läheisestä Merwinjärvestä.
Sitten koitti helmikuun 10. apinan vuonna 1980, kun 8-vuotias Brian Ingram etsi risuja nuotioon ja löysi kolme setelinippua Tena Barista Columbiajoen varrelta. Poliisi oli pikavauhdilla mikrofilmannut setelit ennenkuin ne oli annettu Cooperille; kaikki pojan löytämät setelit kuuluivat niihin, kaksi 100 setelin ja ja yksi 90 setelin nippu. Setelit olivat pahasti hajonneet, mutta edelleen kuminauhoilla nippuun sidottuja. Columbiajoki on melkein 40 kilometriä Lewisjoesta etelään, ja virtaa Portlandin halki. Näin etelässä maasto on sangen laakeaa, ja varsinkin Lewisjoesta etelään on Vancouverin esikaupunki, jonka ympärillä on suuria peltoja. Cooper ei ehkä laskeutunutkaan niin vihamieliseen maastoon kuin vaikuttaa, vaan jonnekin Vancouverin esikaupungin ja Portlandin lähimaastoon. 7,2 °C lämpötilassa klo 21 hän olisi voinut helposti kävellä vaatteissaankin lähitaajamaan. Kukaan paikallinen ei välttämättä olisi osannut epäillä mitään: tapauksesta tuli kuuluisa vasta jälkikäteen. Poliisi sai tietää Cooperin ylipäätään hypänneen vasta klo 22:15 koneen saavuttua Renoon, ja hyppypaikka oli kovin epämääräinen, ja Cooperin tuntomerkkeihin vastaavia miehiä olisi jokatapauksessa paljon.
Toisaalta, toisessa maailmasodassa tuhannet sotilaat hyppäsivät koneistaan samanlaisissa olosuhteissa. Heillä oli luonnollisesti parempi varustus, mutta selviämisprosentti oli yli 90%. Mikäli Cooper pääsi maahan asti, amerikkalaisten käsitys talvesta oli Portlandissa tuona päivänä klo 21 noin 7,2 °C. Scottin arvio koneen sijainnista hyppyhetkellä perustuu sokkosuunnistukseen, joten se on sangen epätarkka. Hänen arvionsa mukaan kone olisi ollut Lewisjoen lähellä, mistä pohjoiseen on vain Pigeon Springsin metsäinen vuoristo. Se olisi hyvin vaarallinen paikka laskeutua vanhahkolla laskuvarjolla pimeässä huonoin varustein, puhumattakaan läheisestä Merwinjärvestä.
Sitten koitti helmikuun 10. apinan vuonna 1980, kun 8-vuotias Brian Ingram etsi risuja nuotioon ja löysi kolme setelinippua Tena Barista Columbiajoen varrelta. Poliisi oli pikavauhdilla mikrofilmannut setelit ennenkuin ne oli annettu Cooperille; kaikki pojan löytämät setelit kuuluivat niihin, kaksi 100 setelin ja ja yksi 90 setelin nippu. Setelit olivat pahasti hajonneet, mutta edelleen kuminauhoilla nippuun sidottuja. Columbiajoki on melkein 40 kilometriä Lewisjoesta etelään, ja virtaa Portlandin halki. Näin etelässä maasto on sangen laakeaa, ja varsinkin Lewisjoesta etelään on Vancouverin esikaupunki, jonka ympärillä on suuria peltoja. Cooper ei ehkä laskeutunutkaan niin vihamieliseen maastoon kuin vaikuttaa, vaan jonnekin Vancouverin esikaupungin ja Portlandin lähimaastoon. 7,2 °C lämpötilassa klo 21 hän olisi voinut helposti kävellä vaatteissaankin lähitaajamaan. Kukaan paikallinen ei välttämättä olisi osannut epäillä mitään: tapauksesta tuli kuuluisa vasta jälkikäteen. Poliisi sai tietää Cooperin ylipäätään hypänneen vasta klo 22:15 koneen saavuttua Renoon, ja hyppypaikka oli kovin epämääräinen, ja Cooperin tuntomerkkeihin vastaavia miehiä olisi jokatapauksessa paljon.
 |
| 1980 löytyneitä seteleitä. Kuva : Crimemuseum.org |
Miksi Cooper ei sitten käyttänyt rahojaan? Tähän voi vastata rahojen niin kaukainen löytöpaikka. Vaikka se viittaa vahvasti 727:n olleen etelämpänä kuin käsivaralla lentävä Scott pimeässä luuli, ei itse hyppy ole välttämättä tapahtunut näin etelässä. Lisäksi jo 1930-luvulla, siis jo 40 vuotta aiemmin, Lindbergien vauvan kaappari onnistuttiin jäljittämään lunnasrahojen sarjanumeroiden avulla. Voi olla, että hyvin koulutettu Cooper tiesi tämän, eikä uskaltanut käyttää rahojaan.
Rahalaukku on voinut irrota Cooperin valjaista tämän laskuvarjon auetessa. Niin
tapahtui myös laskuvarjosotilaiden varustesäkeille usein toisessa maailmansodassa,
ja koneeseen jääneen varjon perusteella Cooper oli leikannut siitä
laskuvarjonarua sitoakseen säkin toiseen varjoonsa, eli hänellä ei ollut
kunnollista kantolaitetta. Tuuli on voinut kuljettaa varjoa ja säkkiä
kauaksikin toisistaan, eikä Cooper välttämättä koskaan löytänyt rahoja. Voi myös
olla, että setelit eivät ole laskeutuneet alunperin juuri tänne, vaan ovat
kulkeutuneet – tai kuljetettu - sinne jälkikäteen. Setelien eroosio vastasi
jokieroosiota: niitä oli kuljettanut joki, ei ihminen, ainakaan löytöpaikkaan.
Mistä, on avoin kysymys. Ei ole poissuljettua, etteikö niitä olisi
tarkoituksella haudattu ensin jonnekin muualle. Cooper on voinut myös
yksinkertaisesti vahingossa pudottaa muutaman setelinipun hypätessään, joita
tuuli on voinut kuljettaa kauaskin.
 |
| Kartta tapahtuma-alueesta. A = Portlandin lentokenttä, B = Seattlen lentokenttä. 1 = kapteeni Scottiin arvioima sijainti hyppyhetkellä, 2 ja 4 = muita laskelmia hyppypaikasta. 3 = rahojen löytöpaikka. Kuva: Wikipedia |
Tämän tutkintalinjan lentokonekaappaukseen katkaisi odottamaton käänne:
Geologia. Toukokuun 18. 1980 St. Helensin tulivuori myski alleen kertyneen
magman pellolle räjähtäen 7 megatonnin ydinkärjen voimalla. Ilmakehään
sinkoutui kuutiokilometri tuhkaa, tuota geologista räkää, joka satoi 11
osavaltion alalle, ja 20 megatonnin lämpökuorma sulatti tulivuoren rinteiden jäät
massiiviseksi mutavyöryksi, joka syöksyi Columbiajokeen saakka. Nämä myrskyt
peittivät todennäköisesti kaikki jäljet rahoista alleen.
Entä lennon 305 kaappauksen jäljet? Cooperin temppu poiki useita
kopiokissoja. Ainakin viisi heistä ( Richard LaPont, Richard McCoy, Frederick
Hahneman, Robb Heady ja Martin McNally) hyppäsi kaappaamastaan koneesta 1972
lunnasrahat mukanaan. Kaikki selvisivät hypystään ja pidätettiin. Tämäkin tukee
sitä, että Cooper on voinut selviytyä. Jos Cooperin motiivi ei ollutkaan saada
rahat, vaan jokin muu - kuten vain todistaa tempun olevan mahdollista - ja hän
suunnitteli pakomatkansa hyvin, jäljet olivat kylmiä heti hypyn jälkeen, ja
Cooper siten kuivilla.
Dan Cooperina esiintynyt mies on edelleen liittovaltion poliisi FBI:n etsintäkuuluttama, joskin aktiivista etsintää ei ole tehty vuosikymmeniin, sillä FBI pitää Cooperia todennäköisesti kuolleena. Ketään Cooperin kuvaukseen vastaavaa henkilöä ei myöskään ilmoitettu kadonneeksi kaappauksen lähiaikoina. Kymmenet ihmiset ovat tunnustaneet joko itse olevansa tai tuntevansa jonkun, joka olisi Cooper. Kaikki tapaukset on suljettu perusteettomina, sillä fyysinen todistusaineisto (mm. DNA, jota FBI löysi Cooperin solmioneulasta 2007) ja yleensä muukaan henkilöön liittyvä näyttö ei täsmää poliisin näyttöön. Tapaus on ainoa USA:n lentokonekaappaus, jota ei ole selvitetty.
Dan Cooperina esiintynyt mies on edelleen liittovaltion poliisi FBI:n etsintäkuuluttama, joskin aktiivista etsintää ei ole tehty vuosikymmeniin, sillä FBI pitää Cooperia todennäköisesti kuolleena. Ketään Cooperin kuvaukseen vastaavaa henkilöä ei myöskään ilmoitettu kadonneeksi kaappauksen lähiaikoina. Kymmenet ihmiset ovat tunnustaneet joko itse olevansa tai tuntevansa jonkun, joka olisi Cooper. Kaikki tapaukset on suljettu perusteettomina, sillä fyysinen todistusaineisto (mm. DNA, jota FBI löysi Cooperin solmioneulasta 2007) ja yleensä muukaan henkilöön liittyvä näyttö ei täsmää poliisin näyttöön. Tapaus on ainoa USA:n lentokonekaappaus, jota ei ole selvitetty.
Lentokoneisiin taas asennettiin erityinen laite, Cooper vane – käytännössä jousikuormitettu lusikka, joka ilmavirrassa
taittuu takaportaiden alle, estäen niiden avautumisen. Maassa jousi palauttaa
lusikan yläasentoonsa, pois portaiden tieltä.
 |
| Cooper vane. Kuva: Wikipedia |
Totuutta ei tiedä kukaan, paitsi Cooper itse, jos hän siis elää. Vuonna 1971 noin nelikymppinen mies olisi tänä päivänä noin yhdeksänkymppinen, joten on
mahdollista, että Cooper olisi edelleen elossa (vuonna 2021 oli elossa 19,2 % ikäluokkiin 35-44 vuonna 1971 kuuluneista miehistä). Silloin hän olisi vuosisadan
vekkuli, tehnyt kaikkien aikojen källin ja hihitellyt sille 50 vuotta – jolloin
herää kysymys, miksei papparainen olisi jo tunnustanut pilaansa vanhoilla
päivillään. Se voi olla osa hänen jekkuaan, pitää hölmöä ikuisessa
jännityksessä. Jos taas ei Cooper ei enää elä, hän on vienyt ratkaisun lennon 305
arvoitukseen mukanaan hautaan.
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti